Toivakan kunnanhallituksen esityslistalla maanantain 4.12. kokoukseen ovat muun muassa Toivakan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti vuodelta 2022 sekä Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025-2026.
Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä
Kuntalaki (410/2015, 1 §) edellyttää kunnilta asukkaidensa hyvinvoinnin edistämistä.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, 6 §) määrittelee, että kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet sekä otettava päätöksenteossaan huomioon päätöstensä arvioidut vaikutukset väestöryhmittäin ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Kunnan eri palvelualueiden on tehtävä yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Lisäksi jokaisen kunnan on nimettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutaho.
Kuntien on vuodesta 2023 alkaen toimittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja tuettava sitä asiantuntemuksellaan. Lisäksi kunnan on tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä kunnassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa
Sähköinen hyvinvointikertomus on työväline, jolla lain velvoittama hyvinvointikertomus voidaan tehdä valmista pohjamallia käyttäen. Hyvinvointikertomus on eri hallinnonalojen asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä koottu asiakirja, joka toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön ja suunnittelun ja sen toimeenpanon perustana.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehdään kaikilla kunnan palvelualueilla. Kunta seuraa, asettaa tavoitteita ja koordinoi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Kunnan eri palvelualueilla ja eri luottamuselimissä on tarpeen käsitellä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.
Vuoden 2022 hyvinvointiraportti kertoo toivakkalaisten hyvinvointitilanteesta ja sen kehityksestä. Raportti on laadittu hyvinvointisuunnittelijan koordinoimana, yhteistyössä hyvinvointityöryhmän kanssa.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuosiraportin vuodelta 2022 ja merkitsee tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan esittämän ponnen siitä, että Toivakan kunnassa kiinnitetään erityistä huomiota lasten ja nuorten osallisuuden ja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat sekä tuloarviot, ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Talousarvion valmistelu vuodelle 2024 oli hyvin haasteellista kunnan taseessa olevan kumulatiivisen alijäämän takia. Vuoden 2024 loppuun mennessä olisi kunnan katettava 1,6 miljoonan euron alijäämä.
Vuosi 2024 muuttaa Toivakan kuntaa, niin talouden kuin myös toiminnan osalta. Muutoksen taustalla on etenkin hyvinvointialueuudistus, ja sen rahoitusmalli sekä toimintaympäristössä tapahtuvat useat samanaikaiset muutokset. Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitusmalli rakennettiin leikkaamalla vain kuntien veroja ja valtionosuuksia hyvinvointialueelle. Koska valtionosuusjärjestelmää ei ole uudistettu vastaamaan tarkoitustaan, se kohtelee eri kuntia ja alueita hyvin eriarvoisesti. Keski-Suomen kunnat kärsivät hyvinvointialueuudistuksen rahoitusmallista erityisen paljon, valtionosuudet laskevat Keski-Suomessa lähes 30 prosenttia.
Talousarvion 2024 tavoitteet on johdettu kuntastrategiasta, jonka tarkoituksena on ohjata koko kunnan toimintaa ja kehittämistyötä. Visiomme yhdessä toimivasta Toivakasta, joka tuntuu kodilta, ohjaa ajatteluamme. Kunnan talouden sopeuttaminen vastaamaan talouden kantokykyä ja kunnan toiminnan uudistaminen vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä ovat edellytykset Toivakan kuntastrategian toteuttamiselle. Tämä on myös edellytys uuden kasvun ohjelmalle, jolla kasvamme ja kehitymme elinvoimaisena ja omaleimaisena kehyskuntana, jossa yhdistyvät turvallinen ja hyvä arki sekä luonnonläheisyys. Uusi kasvu ei synny pelkästään kunnantalolla, onnistumme siinä yritysten, seurakuntien, järjestöjen, seurojen muodostaman yhteistyön ja yhteisöllisyyden avulla. Tässä työssä jokaisen kuntalaisen näkemyksillä, ideoilla ja ajatuksilla on merkitystä ja kasvuvoimaa.
Tarkalla budjetoinnilla ja tehdyillä toimenpiteillä (yt-menettely ja veroprosenttien nosto) vuoden 2024 talousarvion arvioitu ylijäämä on yli 900 000 euroa. Vuoden 2025 arvioitu ylijäämän on arvioitu olevan noin 850 000 euroa. Vuosikate on vahva vuosina 2024-2026 – yli miljoona euroa jokaisena vuotena. Toivakan kunta ei tule saamaan kertynyttä alijäämää katettua määräajassa. Kattamatta jää noin 400 000 euroa, mutta kunta pystyy osoittamaan suunnitelmavuotena 2025, että alijäämä tulee katettua.
Kunnanhallitus on velvoittanut kokouksessaan 20.11.2023 § 252 lautakunnat ja viranhaltijat valmistelemaan yhteistoimintaneuvotteluissa kirjatut, työnantajan esityksen mukaiset henkilöstösäästöjä koskevat toimenpiteet kunnan talousarvioesitykseen 2024 ja taloussuunnitelmaesitykseen 2025-2026.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelman vuosille 2025-2026 sekä investointiohjelman 2024-2026.
Lisätiedot:
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen, p. 040 52 31 633
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Touko Aalto, p. 040 51 69 332
Koko esityslista on luettavissa täällä.