Sijaisperhe tarjoaa kodin sitä tarvitsevalle – Uusia perheitä etsitään lasten ja nuorten sijaisperheiksi Keski-Suomessa
Keski-Suomeen tarvitaan uusia perheitä lastensuojelun perhehoitajiksi eli sijaisperheiksi. Infotilaisuus kiinnostuneille perheille järjestetään verkkoyhteyksin 14.10.
– Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikön rekisterissä on lähes 300 sijaisperhettä. Sijaisperheistä on kuitenkin jatkuva pula, kertovat sosiaalityöntekijät Tarja Pesonen ja Marja-Leena Huisko Keski-Suomen Sijaishuoltoyksiköstä.
Sijaisperheessä eletään normaalia perhearkea
Perhehoito on ympärivuorokautista hoivaa, turvaa, välittämistä, kasvatusta ja yhteistyötä lapsen ja nuoren hyväksi perhehoitajan kodissa.
– Meillä eletään ihan normaalia perhearkea. Perheessämme on yksi biologinen lapsi ja yksi sijoitettu lapsi, kertoo sijaisperheen äiti.
– Oikeastaan ainoa asia, mikä on erilaista perheemme kahden lapsen välillä, on se, että sijoitettu lapsi käy säännöllisesti tapaamassa biologista vanhempaa ja toisessa sijaisperheessä asuvia sisaruksia, sijaisäiti jatkaa puolentoista vuoden sijaisperhekokemuksella.
Perhehoitajat valmennetaan ennakkoon
Kaikki perhehoitajat käyvät perhehoitajien PRIDE-valmennuksen etukäteen. Lisäksi sijaisperheenä toimiessaan perheet saavat tehtäväänsä tukea ja koulutusta. Perhehoitajat voivat osallistua myös vertaisryhmiin.
– Valmennukseen osallistuminen on tarkoitettu ennen kaikkea sijaisvanhemmuutta harkitseville perheille, jotka haluavat tulla arvioimaan omia mahdollisuuksia toimia sijaisperheenä. Valmennuksen käyminen ei siis vielä sido mihinkään, sosiaalityöntekijä Marja-Leena Huisko täsmentää.
– Jos sijaisperheenä toimiminen kiinnostaa, kannustan käymään koulutuksen. Se antaa realistisen kuvan siitä, mitä kaikkea sijaisperheenä toimiminen on ja mitä se vaatii perheeltä, sijaisperheen äiti kannustaa.
Perhehoidosta maksetaan perheille palkkiota ja kulukorvauksia.
Sijaisperheenä toimiminen on koko perheen asia
Parhaillaan on käynnissä Perhehoitoliiton valtakunnallinen sijaisvanhempien rekrytointikampanja Ajoissa kotiin. Kampanjan teema tänä vuonna on: Perhehoito on joukkuelaji.
– Omasta näkökulmastani se tarkoittaa sitä, että sijaisperheenä toimiminen on koko perheen asia, sijaisperheen äiti toteaa.
Infotilaisuus 14.10. verkossa – ilmoittautua voi sähköisesti
Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö rekrytoi ja valmentaa sijaisvanhemmuudesta, sijaishoitajuudesta ja tukiperhetoiminnasta kiinnostuneita perheitä. Sijaishuoltoyksikkö palvelee kaikkia Keski-Suomen kuntia.
Keski-Suomessa on tarvetta lyhytaikaisille ja pitkäaikaisille perhehoitajille sekä tukiperheille. Haku kaikkiin Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikön valmennuksiin on jatkuva ja yhteyttä voi ottaa milloin vain.
Sijaisperheenä tai tukiperheenä toimimisesta kiinnostuneille perheille on infotilaisuus torstaina 14.10.2021 kello 17.00 Teams-yhteydellä. Ilmoittautumiset infotilaisuuteen tapahtuu verkkolomakkeella. https://www.lyyti.in/Sijais_ja_tukiperheinfotilaisuus_14102021_7180
Lisätietoa myös puhelimitse: sijaisvanhemmuudesta numerosta 040 832 2613 ja tukiperhetoiminnasta numerosta 050 408 3026.
www.jyvaskyla.fi/sosiaalipalvelut/perheet/lastensuojelu/sijais-ja-tukiperheet
www.sijaisvanhemmaksi.fi/sijaisvanhemmaksi/ajoissa_kotiin_-kampanja
Lisätietoja:
Sosiaalityöntekijä Marja-Leena Huisko, p. 050 553 8463, Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö
Keski-Suomen Sijaishuoltoyksikkö, p. 040 832 2613