Toivakan söpöimmät opiskelijat
Toivakassa on jo totuttu siihen, että kaupoissa ja kylänraitilla saattaa tulla vastaan siniliivisiä, nappisilmäisiä oppilaita, joita ei saa mennä rapsuttamaan, vaikka kuinka mieli tekisi.
Toivakkalainen Tiina Lehtomäki on JelppiTassut Oy:n toinen yrittäjä, toinen on Kirsi Niittymäki Nousiaisista.
Avustajakoira on fyysisesti vammaisen tai toimintarajoitteisen käyttäjänsä päivittäinen apu, yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi koulutettu avustaja. Se edistää ja ylläpitää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Koira voi olla se ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa vammaisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen.
Suomessa on koulutettu avustajakoiria fyysisesti vammaisten tai toimintarajoitteisten ihmisten avuksi jo neljännesvuosisadan ajan. Avustajakoira auttaa käyttäjäänsä monissa päivittäisissä toimissa, kuten avaa ja sulkee ovia ja laatikoita, nostaa pudonneita esineitä ja avustaa kaupassa tai muissa asiointitilanteissa.
Tuleva avustajakoira aloittaa koulutuksen jo pentuna ja siirtyy tavallisesti työelämään noin 2-vuotiaana. Pentujen elämä ei ole pelkkää koulutusta, vaan siihen sisältyy myös paljon leikkiä, lenkkeilyä ja lepoa. Tällä hetkellä koulutuksessa ovat labradorinnoutajat Pilvi, Paju, Palmu ja Pietari.
Toivakka on hyvä koulutuspaikka, mutta jotain sieltäkin puuttuu, esimerkiksi ruuhkat.
– Toivakan kaupat, muut yritykset ja toivakkalaiset ihmiset ovat aina suhtautuneet tosi hienosti näihin koiraoppilaisiin. Välillä pitää matkustaa Helsinkiin, että koirat oppisivat toimimaan erilaisissa tiloissa, kuten raitiovaunuissa ja metrossa, Tiina Lehtomäki kertoo.