KONSERTTI ON PERUTTU AVI:n RAJOITUSPÄÄTÖKSEN MUKAISESTI, JOLLA ENNALTAEHKÄISTÄÄN TARTUNTATAUTITILANTEEN PAHENEMISTA.
Naiskuoro Vaput konsertoivat Toivakan kirkossa Rauhaa ja rakkautta -joulukonsertilla
Tervetuloa naiskuoro Vappujen joulukonserttiin Toivakan kirkossa tiistaina 8.12.2020 klo 19. Laulamme ihania joululauluja, jotka tuovat joulumielen niin kuuntelijoille kuin kuorolaisillekin!
Konsertti kestää noin 45 minuutttia. Sen johtaa Ulla Kotamäki. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma ovelta maksaa 10 euroa. Meille käy vain käteinen.
Haluamme konsertista turvallisen sekä yleisölle että kuorolaisille. Siksi konsertissa laulaa noin puolet kuorolaisista. Laulamme maskeissa. Noudatamme kirkkosalissa seurakunnan koronakäytäntöjä ja seuraamme aktiivisesti koronasuosituksia ja seurakunnan ohjeistusta.
Vappujen toinen puolikas konsertoi ti 15.12. klo 19 Äänekosken kirkossa hieman eri ohjelmistolla. Olet tervetullut myös sinne!
– – –
Vaput on jyväskyläläinen kuoro, jossa eri-ikäiset naiset nauttivat yhdessä laulamisesta ja itsensä kehittämisestä laulajana. Vappujen ohjelmisto on vaihtelevaa. Muutamat laulut ovat olleet ohjelmistossa jo sata vuotta, sillä kuoro on vanhin yhä aktiivinen suomenkielinen naiskuoro. Vaput on kuitenkin nuorekas ja virkeä vanhus: sillä on jatkuvasti käynnissä jokin isompi projekti, jonka kautta opitaan uutta ja uudistutaan.
Vaput on valittu Suomen Vuoden Naiskuoroksi kolmasti. Kuoro on saanut Jyväskylä-palkinnon, järjestänyt oman näyttelynsä Suomen käsityön museossa, pitänyt hallussaan Naiskuoroliiton kiertopalkintoja mm. liiton laulumerkkisuorituksista sekä osallistunut vuosien varrella hyvällä menestyksellä kuorokilpailuihin, -katselmuksiin ja tapahtumiin.
Lisätietoja www.vaput.fi