Kysely 10-17 vuotiaille lapsille julkisten varojen käytöstä

Valtiovarainministeriön logo

Keräämme lapsilta mielipiteitä valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden rahankäytöstä. Kyselyyn toivotaan vastauksia Suomessa asuvilta 10–17-vuotiailta lapsilta.

Vastaa kyselyyn

Tai voit kopioida seuraavan linkin: https://link.webropolsurveys.com/S/A0C576690546A17F

Kysely kuuluu valtiovarainministeriön lapsibudjetoinnin hankkeeseen, jossa luodaan kuntiin ja hyvinvointialueille lapsibudjetoinnin toteutusmalleja. Hankkeen selvityshenkilöinä toimivat Mika Penttilä ja Juha Aho. Valtiovarainministeriön hanke on osa kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaa, jossa jalkautetaan lapsistrategian linjauksia lapsen oikeuksia kunnioittavan, lapsi- ja perhemyönteisen Suomen rakentamiseksi.

Lapsibudjetointi pohjautuu YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimukseen, jonka mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus edistää lasten oikeuksien toteutumista talousarvioprosessin kaikissa vaiheissa. Lapsibudjetoinnilla tarkoitetaan tässä hankkeessa kunnan tai hyvinvointialueen talousarvion tarkastelemista lapsen oikeuksien näkökulmasta. Hankkeessa tarkastellaan myös talous- ja toimintatietojen seurantaa sekä raportointia.

Keräämme lapsilta näkemyksiä, koska haluamme kuulla lasten mielipiteitä siitä, kuinka valtio, kunnat ja jatkossa myös hyvinvointialueet käyttävät julkisia varoja lapsiin. Kysymme myös mielipidettä tavoista, joilla päätetään, kuinka paljon ja mihin julkista rahaa käytetään. Kyselyssä ei kysytä vastaajan nimeä. Kyselyyn voi vastata molemmilla kotimaisilla kielillä perjantaihin 20.5. klo 16 asti.

Vastaavanlainen kysely toteutettiin vuonna 2015 Lastensuojelun Keskusliiton toimesta osana kansainvälistä selvityshanketta. Kyselystä julkaistiin Lasten ja nuorten mielipiteitä hallituksen rahankäytöstä -raportti. Nyt toteutettava kysely pohjautuu tähän aiempaan kyselyyn, jotta voimme vertailla tuloksia. Valtiovarainministeriöllä ja lapsistrategian virkakunnalla on oikeus käyttää kyselyn vastauksia.

Mikäli teillä herää kysymyksiä, vastaamme niihin mielellämme.

Ystävällisin terveisin

selvityshenkilö Mika Penttilä, puh. 044 703 9012, mika.penttila@ouka.fi

selvityshenkilö Juha Aho, puh. 040 595 5375, juha.aho@ouka.fi

valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Heidi Järvenpää, puh. 050 430 6416, heidi.jarvenpaa@gov.fi

lapsistrategian asiantuntija Laura Saarinen, puh. 029 516 3352, laura.e.saarinen@gov.fi

Kansalaisten yleinen maskisuositus päättyy KSSHP:n alueella

Tiedote 25.4.2022

Koronanyrkki: Kansalaisten yleinen maskisuositus päättyy KSSHP:n alueella

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntatautien torjunnan johtoryhmässä (ns.Koronanyrkissä) todettiin tänään, että kansalaisten yleinen maskisuositus päättyy KSSHP:n alueella THL:n 14.4.2022 antaman linjauksen mukaisesti. Kansalaisille suositellaan kuitenkin maskien käyttöä heidän asioidessaan tai vieraillessaan sote laitoksissa, esimerkiksi sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja hoivalaitoksissa.

THL:n linjausten mukaan myös KSSHP:n alueella maskia suositellaan käytettävän edelleen myös julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä niille henkilöille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin. Suositus on voimassa myös niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä. Sekä niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

THL:n tavoin KSSHP:n alueella oireisille suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka. Kansalaisia muistutetaan myös, että suosituksen päivityksestä huolimatta, jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia, esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Maskisuositus sotetyöntekijöiden osalta sekä potilaskontakteissa että työpaikoilla tapahtuvissa muissa kontakteissa säilyy ennallaan

Sotetyötekijöiden osalta sekä potilaskontakteissa että työpaikoilla tapahtuvissa muissa ihmisten välisissä kontakteissa työpaikkojen ohjeet maskisuosituksen osalta säilyvät ennallaan.

Koronatilanne KSSHP:n alueella

Koronanyrkissä todettiin tänään myös, koronatilanne on ollut viime viikkojen aikana hyvin vakaa erikoissairaanhoidossa, eikä esimerkiksi tehohoidossa ole tällä hetkellä yhtään potilasta. Perusterveydenhuollossa tilanne puolestaan on ollut paikka paikoin hyvin vaihteleva, vaikka sielläkin koronatartunnoissa on menty alaspäin.

Lisätietoja:

Juha Paloneva, KSSHP:n va. johtaja, Koronanyrkin pj.

050 336 3695

Tia Väisänen, KSSHP:n infektiolääkäri

014 269 8077

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain kuljetusten asiakkaan omavastuun maksamisen käytäntöön muutos

Jyväskylän kaupunki

Tiedote viestimille 25.4.2022

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain kuljetusten asiakkaan omavastuun maksamisen käytäntöön muutos useissa Keski-Suomen kunnissa – Uusi käytäntö helpottaa asiakasta

Jatkossa kuljetuspalveluiden asiakkaan ei tarvitse käsitellä rahaa tai maksukortteja matkojen yhteydessä, vaan hän saa jälkikäteen laskun edellisen kuukauden tehtyjen matkojen omavastuuosuuksista.

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain kuljetusten asiakasmaksujen maksamisen käytäntöön tulee muutoksia Keski-Suomessa 1.5.2022 alkaen. Kunnat ryhtyvät laskuttamaan asiakkaan omavastuuosuuden kuljetuspalvelua käyttävältä asiakkaalta jälkikäteen. Tähän saakka asiakas on maksanut omavastuuosuuden kuljettavaan autoon matkan päätteeksi. Matkojen omavastuu perustuu asiakkaan tekemien matkojen pituuteen kuten aiemminkin.

– Uusi käytäntö helpottaa asiakasta, kun hänen ei tarvitse käsitellä rahaa tai maksukortteja jatkuvasti. Jatkossa asiakas saa laskun käyttämiensä matkojen perusteella jälkikäteen matkustuskuukautta seuraavassa kuussa eli ensimmäisen kerran kesäkuussa, jos asiakas on tehnyt matkoja toukokuussa, sanoo palvelupäällikkö Elina Hienola Jyväskylän kaupungin vammaispalveluista.

Muutos perustuu asiakasmaksulakiin

Uusi käytäntö perustuu viime vuonna voimaan tulleeseen asiakasmaksulain muutokseen. Sen myötä palveluntuottaja eli tässä tapauksessa kuljettaja ei voi periä sosiaalihuollon asiakasmaksuja. Kuljetuspalvelun omavastuu on sosiaalihuollon asiakasmaksu ja lain mukaan kunta vastaa asiakkaan asiakasmaksujen laskutuksesta. Asiakas voi hakea kuljetuspalveluiden omavastuuosuuksiin alennusta tai maksujen perimättä jättämistä.

Mitä kuntia muutos koskettaa?

Muutos koskettaa Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden keskitetyssä kyydinvälitysjärjestelmässä mukana olevia kuntia eli Hankasalmea, Jyväskylää, Jämsä-Kuhmoista, Keuruuta, Kinnulaa, Laukaata, Muuramea, Saarikkaa (Saarijärvi, Karstula, Kannonkoski, Kyyjärvi, Kivijärvi), Toivakkaa, Wiitaunioninia (Viitasaari ja Pihtipudas) ja Äänekoskea. Vuoden 2023 alusta lähtien sote-kuljetuksista vastaa ja laskuttaa Keski-Suomen hyvinvointialue.

Mitä ovat vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut?

Vaikeavammainen henkilö voi saada vammaispalvelulain mukaisesti myönnettyä kuljetuspalvelua. Matkoja voidaan myöntää muun muassa asioimiseen, työssäkäyntiin, opiskeluun tai jokapäiväiseen elämään liittyviin matkoihin yksilöllisen tarpeen mukaan. Kuljetuspalvelua saavalla henkilöllä on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, eikä hän voi vammansa tai sairautensa vuoksi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset ovat ikääntyneiden asiakkaiden asiointikyytejä, joita voidaan myöntää harkinnan mukaan.

Kuljetuspalvelua saaville asiakkaille on lähetetty asiakastiedote kuljetuspalveluiden omavastuun maksamisen muutoksesta sekä päivitetty kuljetuspalveluiden ohje.

Lisätietoja:

Sari Hyötyläinen, sovellusasiantuntija, p. 050 312 5380, Jyväskylän kaupungin vammaispalvelut

Elina Hienola, palvelupäällikkö, p. 050 331 2737, Jyväskylän kaupungin vammaispalvelut

Mielenrauhaa-ryhmästä ammattilaisen ohjausta, vertaistukea ja keskustelua stressiin tai ahdistukseen

Mielenrauhaa-ryhmästä ammattilaisen ohjausta, vertaistukea ja keskustelua stressiin tai ahdistukseen

Maksuton Mielenrauhaa-etäryhmä kokoontuu keskiviikkoisin 27.4. alkaen.

Olemme eläneet voimavaroja koettelevia aikoja. On luonnollista, että pitkäkestoinen stressi kuormittaa meitä kaikkia ja että meissä herää yllättäviäkin tunteita.

Kaipaatko tukea ja keinoja mielen myllerryksen rauhoittamiseen sekä vertaistukea?

Tule mukaan avoimeen ja maksuttomaan Mielenrauhaa -etäryhmään.

Voit osallistua kerran tai tulla mukaan joka kerta. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin.

Ryhmä koostuu kahdesta osiosta. Aluksi harjoittelemme rauhoittamaan omaa kehoa ja mieltä. Lisäksi voit jäädä pienryhmäkeskusteluihin, joissa pääset jakamaan omia kokemuksiasi.

Näin osallistut

Ryhmä kokoontuu verkossa, keskiviikkoisin kello 13.00–14.30. Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 27.4., viimeinen keskiviikkona 1.6. Poikkeuksena on keskiviikko 11.5 jolloin ei ole ryhmää.

Nimeä liittyessäsi itsesi pelkällä etunimellä tai osallistu nimimerkillä.

Tapahtuma aukeaa noin viisi minuuttia aiemmin ja ovet sulkeutuvat klo 13.05. Tule siis paikalle ajoissa. Mukaan mahtuu enintään 300 osallistujaa.

Ryhmää ohjaavat OmaKS.fi:n, Keski-Suomen digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen mielen hyvinvoinnin ammattilaiset.

Osallistumislinkki päivitetään ryhmän verkkosivuille osoitteeseen omaks.fi/mielenrauhaa.

Ryhmän kokoontumisajat

  • Keskiviikko 27.4. klo 13.00–14.30
  • Keskiviikko 4.5. klo 13.00–14.30
  • Keskiviikko 18.5. klo 13.00–14.30
  • Keskiviikko 25.5. klo 13.00–14.30
  • Keskiviikko 1.6. klo 13.00–14.30

Lisätietoja

Satu Korhonen, psykologi, OmaKS.fi
satu.korhonen(at)jyvaskyla.fi

Joutsan sairaala muuttaa uusiin tiloihin

TIEDOTE 14.4.2022 / Keski-Suomen seututerveyskeskus

Joutsan sairaala muuttaa uusiin tiloihin

Joutsan sairaala muuttaa pääsiäisen jälkeisellä viikolla uusiin Joutsan Sakuko-yksiköin tiloihin osoitteeseen Myllytie 14, 19650 Joutsa. Sairaalan potilaat muutetaan uusiin tiloihin keskiviikkona 20.4.2022 lounaan jälkeen. Sairaalan palvelut ja puhelinnumerot toimivat katkeamatta muutosta huolimatta, joskin puheluihin vastaamisessa voi olla viivettä.

Muuton takia toivomme, että läheiset siirtäisivät vierailuja muuttopäivää seuraavalle päivälle, jos mahdollista.

Lisätietoja:

Osastonhoitaja Johanna Romppanen, johanna.romppanen@seututk.fi, p. 014 269 0098

Tervetuloa Hyvä arki kaikille – Keski-Suomen hyvinvointialueen keskustelukierrokselle Saarijärvelle, Jyväskylään tai Jämsään

Keski-Suomen hyvinvointialue 

Kutsu 5.4.2022 

Tervetuloa Hyvä arki kaikille – Keski-Suomen hyvinvointialueen keskustelukierrokselle Saarijärvelle, Jyväskylään tai Jämsään 

Mikä on Keski-Suomen hyvinvointialue? Millainen sen tulisi olla? Miten sen tulisi palvella asukkaitaan? Millaisia odotuksia eri toimijoilla ja sinulla keskisuomalaisena on hyvinvointialueelle ja sen työtä ohjaavalle strategialle?  

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta sekä rakentamaan yhdessä hyvää arkea Hyvä arki kaikille – Keski-Suomen hyvinvointialueen keskustelukierroksella. 

Ke 27.4. klo 17.00–18.30, Saarijärvi, yhtenäiskoulu, Kulttuuritori, Lukiontie 3 

Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen 

Tilaisuuden ohjelma:   

  • Klo 17.00 Tilaisuuden avaussanat, aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula ja aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko  
  • Klo 17.05 Näkökulma strategiaan, aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko ja aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula  
  • Klo 17.15 Mikä on Keski-Suomen hyvinvointialue, keskeiset tunnusluvut, sidosryhmien strategiakyselyjen tulokset, projektijohtaja Erkki Nikkilä  
  • Klo 17.25 Odotuksia hyvinvointialueen strategialle: Saarijärven kaupungin edustaja 
  • Klo 17.35 Odotuksia hyvinvointialueen strategialle, seurakunnan puheenvuoro, Jarmo Autonen, Saarijärven seurakunta  
  • Klo 17.45 Yhteistä keskustelua   
  • Klo 18.20 Nuorten puheenvuoro  
  • Klo 18.30 Tilaisuus päättyy 

Ti 3.5. klo 17.00–18.30, Jyväskylä, Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasali, Seminaarikatu 15 

Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen 

Tilaisuuden ohjelma:   

  • Klo 17.00 Tilaisuuden avaussanat, aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula ja aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko  
  • Klo 17.05 Näkökulma strategiaan, aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Aila Paloniemi ja aluehallituksen 1. varapuheenjohtaja Ville Väyrynen  
  • Klo 17.15 Mikä on Keski-Suomen hyvinvointialue, keskeiset tunnusluvut, sidosryhmien strategiakyselyjen tulokset, vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo  
  • Klo 17.25 Odotuksia hyvinvointialueen strategialle: Timo Koivisto, Jyväskylän kaupunginjohtaja  
  • Klo 17.35 Odotuksia hyvinvointialueen strategialle: Pekka Hokkanen, maakuntajohtaja, Keski-Suomen liitto   
  • Klo 17.45 Yhteistä keskustelua  
  • Klo 18.20 Nuorten puheenvuoro  
  • Klo 18.30 Tilaisuus päättyy 

To 19.5. klo 17.00–18.30, Jämsä, Sairaalan auditorio, Sairaalantie 11  

Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen 

Tilaisuuden ohjelma:  

  • Klo 17.00 Tilaisuuden avaussanat, aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula ja aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko  
  • Klo 17.05 Näkökulma strategiaan, aluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja Janne Luoma-Aho ja aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula  
  • Klo 17.15 Mikä on Keski-Suomen hyvinvointialue, keskeiset tunnusluvut, sidosryhmien strategiakyselyjen tulokset, vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo  
  • Klo 17.25 Odotuksia hyvinvointialueen strategialle: Hanna Helaste, Jämsän kaupunginjohtaja  
  • Klo 17.35 Odotuksia hyvinvointialueen strategialle, järjestöjen puheenvuoro, Katariina Luoto, kehittämispäällikkö, Keski-Suomen Yhteisöjen tuki ry  
  • Klo 17.45 Yhteistä keskustelua  
  • Klo 18.20 Nuorten puheenvuoro  
  • Klo 18.30 Tilaisuus päättyy 

Tilaisuuksia on mahdollista seurata myös suorana lähetyksenä ja osallistua keskusteluun osoitteessa www.hyvaks.fi. Keski-Suomen hyvinvointialueen keskustelukierros jatkuu syksyllä. 

Strategia ohjaa hyvinvointialueen rakentamista 

Keski-Suomen hyvinvointialue rakentaa parhaillaan strategiaansa. Kevään aikana on kysytty ja kysytään keskisuomalaisilta, hyvinvointialueelle siirtyvältä henkilöstöltä, kuntajohdolta, kuntien vaikuttamistoimielimiltä, järjestöiltä, seurakunnilta ja yksityisiltä toimijoilta, miten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut Keski-Suomessa nykyisin toimivat ja miten niitä pitäisi parantaa.   

Hyvinvointialueen strategia käsitellään kesäkuussa aluevaltuustossa, ja palvelustrategian valmistelu jatkuu syksyllä. Hyvinvointialueen strategia pitää sisällään myös vision, mission ja hyvinvointialueen arvot. Strategia kirkastaa, miten Keski-Suomessa edistämme yhdenvertaisuutta, hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista ja kustannusten kasvun hillintää.  

Keski-Suomen hyvinvointialue palvelee 1.1.2023 alkaen noin 273 000 keskisuomalaista. 

hyvaks.fi/tapahtumat  

Lisätietoja: 

  • aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, p. 050 530 9697 
  • vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo, p. 050 442 2302 
  • tilaisuuksien järjestelyt: viestinnän asiantuntija Hanne Joenaho, p. 014 269 5946