Kankaisten susihavainto vaikuttaa koulumatkoihin

Laukaan Lievestuoreen koulun sekä Kankaisten kyläkoulun alueella on tehty useampi susihavainto itsekseen liikkuvasta sudesta.
Varaudumme turvallisen koulumatkan järjestämiseen kuljettamalla sekä pyytämällä vanhemmilta kuljetusapua Kankaisten kyläkoulun ja Toivakan koulukeskuksen yläkouluikäisten oppilaiden kuljettamiseksi kotipihasta koululle tai bussipysäkille ja takaisinpäin Kankaisten ja Ruuhimäen alueella.

Suurpetoyhdyshenkilön antaman tiedon perusteella nuoresta sudesta on havaintoja Makkolan; Hohon, Lapinjärven, Kankaisten ja Ruuhimäen alueella. Jos susi havaitaan pihapiirissä on syytä soittaa 112 numeroon, jotta havainnot saadaan rekisteröityä. Lisäksi on tärkeää tehdä ilmoitus suurpetoyhdyshenkilö Janne Heimoselle, puh. 040 588 2318.

Päätös kuljetuksista on voimassa viikon kerrallaan, joten kuljetustilannetta päivitetään viimeistään seuraavan kerran ensi viikon maanantaina 27.5.2024.

Pyydämme vanhempia auttamaan mahdollisuuksien mukaan lasten kuljettamisessa. Myös naapuriapu on tässä poikkeustilanteessa hyvä asia. Ne jotka tarvitsevat taksin apua, voivat ottaa tekstiviestillä yhteyttä Janne Seppäseen puh. 044 3277833 ja ilmoittaa oppilaan nimen ja osoitteen. Koulusta myöhästyminen ei haittaa kiireisen aikataulun vuoksi.

Tilanteissa, joissa varsinaisen koulukuljetuksen järjestäminen osoittautuu erityisen hankalaksi, voidaan huoltajille myöntää saattoavustus erillisen hakemuksen perusteella. Saattoavustuksen suuruus on kilometripohjainen ja pohjautuu kilometrihintaan, joka voimassa olevan työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan maksetaan oman auton käytöstä. Saattoavustus maksetaan vain siltä osuudelta, jolla oppilasta saatetaan ja oppilas on mukana.

Saattoavustus maksetaan huoltajan tekemän laskun perusteella arvonlisäverottomana, ja huoltaja itse vastaa avustuksen mahdollisista veroseuraamuksista, jos verottaja tulkitsee sen verotettavaksi tuloksi. Mikäli tulette hakemaan saattoavustusta, toimittakaa hakemus ja sen liitteenä ajopäiväkirja ajamistanne kilometreistä rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjolalle sirpa.orell-pohjola@toivakka.fi tai postitse Salomonintie 3 41660 Toivakka.

Lisätietoa:
Taina Hoskari, p. 040 630 9205
Sirpa Orell-Pohjola, p. 050 475 1051