Kunnanhallituksen 10.10. kokouksen esityslistan asioita

Kunnanhallituksen maanantaina 10.10. pidettävän kokouksen esityslistalla ovat muun muassa Kiinteistö Oy Toivakanhakan anomus lainanlyhennyksistä vuonna 2022, Toivakan kunnan ja Maahanmuuttoviraston välisen majoituspalvelusopimuksen jatkaminen maaliskuun loppuun saakka sekä Keski-Suomen kuntien, Keski-Suomen liiton ja Keski-Suomen Hyvinvointialueen puitesopimuksen hyväksyminen yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteiksi. 

Kiinteistö Oy Toivakanhakan anomus lainanlyhennyksistä vapauttamisesta 2022  

Kiinteistö Oy Toivakanhakan anomusta lainanlyhennyksistä käsiteltiin kunnanhallituksessa jo keväällä, mutta tuolloin kunnanhallitus palautti asian jatkovalmisteluun pyytäen tarkentavia tietoja yhtiöltä. Yhtiö on toimittanut kunnanhallitukselle tasapainotussuunnitelman, kuntoraportin sekä ajantasaiset toteumat.  

Toivakan kunta on vuokrannut yhtiöltä loppukesän ja syksyn aikana yhteensä kahdeksan asuntoa ukrainalaisten majoituspalveluita varten majoitussopimuksen mukaisesti, mikä on vaikuttanut positiivisesti yhtiön vuokrausasteeseen sekä tulovirtaan. Kunta laskuttaa kertyneet majoituspäivän vastaanottokeskukselta. 

Kuitenkin yleinen kustannustason nousu sekä esimerkiksi sähkönhinnan radikaali kasvu ovat heikentäneet vuokrausasteen nousun tuomia hyötyjä yhtiön talouden näkökulmasta. 

Konsernin rooli korostuu kunnan taloudessa 1.1.2023 alkaen, kun kunnan talouden rakenne muuttuu hyvinvointialueuudistuksen myötä. Puheenjohtajisto on 3.10.2022 evästänyt kunnanjohtajaa huomioimaan talousarvion 2023 suunnittelussa emon toimenpiteet yhtiön taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Kunnanhallitukselle esitetyssä pohjaehdotuksessa kunnanjohtaja esittää omistajaohjausta yhtiölle uudesta yhtiön hallitusjäsenestä, vapautusta vuoden 2022 lainanlyhennyksistä sekä asiantuntijatuen hankkimisesta yhtiön pitkän aikavälin taloudelliseen ja strategiseen suunnitteluun. Tämän pohjalta esitettävät toimenpiteet ja emon rooli niissä, huomioitaisiin myös nyt valmistelussa olevassa talousarviossa vuodelle 2023.  

 

Toivakan kunnan ja Maahanmuuttoviraston välisen majoituspalvelusopimuksen jatkaminen maaliskuun loppuun saakka 

Toivakan kunta on solminut majoituspalvelusopimuksen Maahanmuuttoviraston kanssa koskien majoituspalveluita. Sopimusta on jatkettu vuoden 2022 loppuun. Rajaliikenne on kuitenkin jälleen vilkastunut ja Suomeen saapuvien ukrainalaisten määrä lähtenyt kasvuun. Maahanmuuttovirasto on lähestynyt kuntia uusilla asuntotarpeilla.  

Majoituspalvelusopimuksia Maahanmuuttovirasto on jatkamassa maaliskuun 2023 loppuun, joka edellyttää uutta päätöstä myös Toivakan kunnanvaltuustolta. 

Toivakan kunta on tällä hetkellä vuokrannut kahdeksan asuntoa tytäryhtiö Kiinteistö Oy Toivakanhakalta majoitusta varten. Saapuneita henkilöitä on tällä hetkellä vajaa 30. Toivakan perusopetus on aloittanut valmistavan opetuksen tarjoamisen, Puulan seutuopisto on käynnistämässä suomen kielen opetusta ja saapuneiden ukrainalaisten työllistymistä alueella edistetään. 

Pohjaehdotuksena on, että kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se jatkaa kuntamallin sopimusta vastaanottokeskuksen kanssa 31.3.2023 saakka. 

 

Keski-Suomen kuntien, Keski-Suomen liiton ja Keski-Suomen Hyvinvointialueen puitesopimus yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteiksi 

Kunnilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset asukkaat ja paljon asukas- ja asiakaskohtaisesti toteutettaviin palveluihin liittyviä yhteistyötarpeita. Kunta ja hyvinvointialue ovat keskenään tasavertaisia juridisia toimijoita. Sosiaali- ja -terveyspalveluiden ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueille, kuntien suora yhteys palveluiden järjestämiseen ja rahoittamiseen poistuu. Tämä muuttaa asetelman kuntasektorin sisäisestä ohjausjärjestelmästä kunnan ja hyvinvointialueen väliseksi yhteistyöksi. 

Lainsäädännössä on säädetty yhteistyövelvoite kuntien ja hyvinvointialueen välille, jonka vuoksi keväällä 2022 aloitettiin yhteistyösopimuksen valmistelu. Valmisteluun koottiin pienimuotoinen valmisteluryhmä, johon on kuulunut kunnan- ja kaupunginjohtajia, hyvinvointialueen projektijohtaja ja ohjelmapäällikkö sekä Jyväskylän kaupungin kansliapäällikkö.  

Aluekehittämisen lainsäädännössä ja muussa erityislainsäädännössä on paljon yhteistyövelvoitteita, minkä johdosta, ja muutoinkin luontevana sopimusosapuolena, kesän aikana valmisteluun tuli mukaan myös Keski-Suomen liitto. Sopimusosapuolilla on yhteiset asukkaat sekä paljon asukas- ja asiakaskohtaisesti toteutettaviin palveluihin liittyviä yhteistyötarpeita.   

Puitesopimuksella sovitaan yhteistyön tekemisen periaatteista, keskisuomalaisesta toimintamallista ja yhteistyölle asetetuista tavoitteista. Sopimus määrittelee strategisen ja operatiivisen tason yhteistyön rakenteet. 

Valmistelu on edennyt siihen pisteeseen, että hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli sopimusta 13.9.2022. Aluehallitus ehdottaa aluevaltuustolle sopimuksen hyväksymistä, jonka lisäksi se ehdottaa Keski-Suomen liitolle ja Keski-Suomen kunnille puitesopimuksen hyväksymistä. 

Pohjaehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Keski-Suomen kuntien, Keski-Suomen liiton sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen puitesopimuksen yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen periaatteiksi.  

Lisätiedot: 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen 

p. 040 52 31633

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen 

p. 050307 6114

Esityslista kokonaisuudessaan luettavissa täällä.