Kesätyöläiset syntyivät

Kesätyöläiset syntyivät

 

Silanterin torpan tämän kesän asukkaat ovat syntyneet. Rebekka ja Petteri Pölkin Oxford down -rotuiset lampaat saivat perheenlisäystä tänä keväänä. Poikueet syntyivät viikon välein maaliskuussa. Kolme poikueiden tyttökaritsoista muuttavat torpan perinnemaisemaan emoineen kesäkuun alussa. Oxford down -lampaat ovat tuttu näky Englannin niityillä, mutta sopivat paksun turkkinsa ansiosta mainiosti myös Suomen oloihin. Rotu on tuttu myös toivakkalaisille, sillä samainen rotu partioi torpan laitumella myös viime kesänä.

 

Kiinteistöt kartalla ja kansioissa

Toivakassa on saatu päätökseen varsin mittava selvitystyö, nimittäin kunnan alueella sijaitsevien kiinteistöjen kartoitus. Projekti polkaistiin käyntiin vuonna 2015 ja teknisessä toimessa on tapahtunut sen jälkeen useita henkilövaihdoksia, mikä ei ole ainakaan nopeuttanut prosessin etenemistä. Maastotyöt suoritettiin pääosin vuosien 2016-2017 aikana, osin vuoteen 2019 saakka. Kirjaamistyö saatiin valmiiksi viime vuonna. Hidasteista huolimatta Toivakka on suorittanut tehtävän ajoissa verrattuna moneen muuhun kuntaan.
– Verottajalla on meneillään kiinteistöverotuksen uudistus, minkä käytäntöön tuleminen on jo siirtynyt kertaalleen. Tämän uudistuksen yhteydessä on korostettu rakennustietojen oikeellisuutta, jotta verotus perustuu todellisiin tietoihin. Toivakan kunnassa kiinteistön omistavat ovat näkemykseni mukaan tässä askeleen edempänä, koska tiedot kiinteistöittäin on tarkistettu. Kiinteistöveropäätöksestä on tiedot vieläkin mahdollista tarkistaa ja tarvittaessa korjata. Tällä hetkellä verottajan mukaan kiinteistöverouudistus tulisi vuonna 2023, toimistosihteeri Minna Siltala kertoo.
Uudistuksen tavoitteena on rakentaa järjestelmä, joka tuottaa vuosittain kaikille määritellyille rakennustyypeille keskimääräisen rakentamiskustannuksen yksikköarvon. Tilastokeskuksen tehtävänä on kehittää rakennusluokitusjärjestelmä, jonka avulla rakennusten verotusarvo voidaan laskea maantieteellisen alueen, rakennustyypin sekä rakennuksen iän ja koon perusteella.
– Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on meneillään ja näkisin, että tämä kiinteistökartoitus tuo meille tiettyä etua siinäkin, kun lakiuudistus etenee ja siirtyy käytäntöön, Siltala lisää.
Oikean tiedon saamisella kunnan alueella sijaitsevilla kiinteistöillä olevista rakennuksista on suuri vaikutus kunnan saamaan kiinteistöveroon ja kiinteistön omistajien tasavertaiseen kohteluun, mutta muitakin hyötyjä oikeatietoisesta rekisteristä on.
– Kiinteistöveron lisäys Kuntaliiton tilastotiedon mukaisesti vuosina 2015-2020 on Toivakassa 23 prosenttia. Käytännössä tämä lisäys on jo lähes kuitannut tämän projektin kulut tässä vaiheessa. Nyt kun rakennusrekisteri on kattavampi se helpottaa myös meidän päivittäistä työtämme kunnassa huomattavan paljon. Myös muut tiedon tarvitsijat kuten digi- ja väestövirasto, pelastuslaitos, sekä kiinteistönvälittäjät hyötyvät tarkentuneesta tiedosta, Siltala jatkaa. Veron prosentuaalinen kasvu luonnollisesti tasaantuu lähivuosina.
Päivitettävää Toivakan rakennustiedoista löytyi 1578 kiinteistön osalta. Kiinteistöjä Toivakassa on verottajan tietojen mukaan kaikkiaan 2330 kappaletta, joista osa on maa- ja metsäkiinteistöjä, joilla ei ole rakennuksia. 5319 rakennuksen osalta tehtiin jonkinlaisia toimenpiteitä, kuten mittauksia, tarkistuksia, korjauksia, päivityksiä tai lisäyksiä. Rakennusten lukumäärän lisäys on vuosina 2016-2020 yhteensä 1551 rakennusta, suurin osa niistä on talousrakennuksia.

 

Lisätietoja: tekninen johtaja Jukka Paalanen, p. 040 640 2034, toimistosihteeri Minna Siltala p.040 683 4600. 

 

Saarisen alue on Toivakan uusimpia asuinalueita.

Jyväskylän seudun ympäristöterveys on aloittanut uuden tartuntatautilain muutoksen mukaisen valvonnan toimialueellaan

Henkilö laittaa käsiin käsidesiä.

Jyväskylän seudun ympäristöterveyden viranhaltijat toteuttavat tartuntatautilain mukaista valvontaa terveydensuojelulain ja elintarvikelain mukaisten tarkastusten yhteydessä. Lisäksi tarkastuksia voidaan tehdä Aluehallintoviraston tai Traficomin pyynnöstä. Tällöin tarkastuskohteet voivat olla myös muita, kuin terveydensuojelu- tai elintarvikelain mukaisia valvontakohteita. Valvonnalla on tarkoitus ennaltaehkäistä koronan leviämistä. Valvonnan yhteydessä annetaan ohjausta ja neuvontaa.

Tartuntatautilain valvonnassa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

  • Asiakkaiden ja osallistujien käsien puhdistusmahdollisuuteen
  • Onko asiakkaille ja osallistujille annettu toimintaohjeet riittävän etäisyyden ylläpitämiseen, käsien puhdistamiseen ja muihin vastaaviin toimiin tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi
  • Tilojen ja pintojen puhdistamiseen
  • Onko tilojen hallinnasta vastaava toimija järjestänyt asiakkaiden ja osallistujien oleskelun sillä tavalla väljästi, kuin se on toiminnan luonteen mukaisesti tarkoituksenmukaista

Tartuntatautilain vaatimuksiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia on valtakunnallisesti kerätty aluehallintoviraston verkkosivulle https://avi.fi/usein-kysyttya-koronaviruksesta. Sivustolta voi myös tarkistaa voimassa olevat rajoitukset eri alueilla. Aluehallintoviraston ylläpitää myös koronainfoa, josta voi kysyä lisätietoja yrityksiä koskeviin tartuntatautilain tulkintoihin koronainfo(@)avi.fi, puhelinnumero: 0295 016 666, ma–pe klo 8–11.30 ja 12.30–16.

Hankasalmen, Joutsan, Jyväskylän, Luhangan, Multian, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan, Uuraisten ja Äänekosken kuntalaiset voivat ilmoittaa tartuntatautilain vaatimuksiin liittyvistä puutteista asiakas- ja toimitiloissa sekä esittää kysymyksiä Jyväskylän seudun ympäristöterveyden yleisen sähköpostin kautta ymparistoterveys(@)jyvaskyla.fi.

Lisätietoja:
Hanna Yksjärvi, ympäristöterveyspäällikkö,
p. 050 472 4850 hanna.yksjarvi@jyvaskyla.fi

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Koronanyrkki vetoaa kansalaisiin, että yksityistilaisuuksissa noudatettaisiin annettuja suosituksia ja matkustelua alueille, joissa ilmaantuvuus on korkea kehotetaan välttämään

KSSHP:n Koronanyrkki vetoaa kansalaisiin, että yksityistilaisuuksissa noudatettaisiin annettuja suosituksia ja matkustelua alueille, joissa ilmaantuvuus on korkea kehotetaan välttämään

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä ns. Koronanyrkki suosittelee tämän päiväisessä kokouksessaan KSSHP:n alueelle, ettei yli 10 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä maaliskuun aikana. Koronanyrkki muistuttaa, että jos kunta itse on jo antanut tai antaa tiukempia suosituksia, niitä tulisi kuntakohtaisesti noudattaa. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki on jo aiemmin antanut suosituksen, ettei yli 6 henkilön yksityistilaisuuksia järjestetä maaliskuuna aikana. Yksityisitilaisuuksiksi luetaan kaikki ne tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia esimerkiksi yksityiset illanvietot ja syntymäpäivät.

Koronanyrkki vetoaa nyt kansalaisiin sekä nuoriin, että myös vanhempiin ikäryhmiin, että he myös noudattaisivat yksityistilaisuuksiin annettuja kokoontumisrajoituksia. Näin siksi, että tämän päivän kokouksessa todettiin viime aikoina tartuntojen lähteneen liikkeelle myös yksityistilaisuuksista. Kokouksessa todettiin myös, että osa tartunnoista on haettu muun muassa leviämisvaiheessa olevilta alueilta. Koronanyrkki suositteleekin, että KSSHP:n asukkaat välttäisivät matkustelua niille alueille, joissa taudin ilmaantuvuus on korkea.

Jyväskylä kiihtymisvaiheessa, muualla KSSHP:n alueella edelleen perustasolla

Koronanyrkki käsitteli kokouksessaan myös KSSHP:n alueen epidemiologista tilannetta. Jyväskylässä koronatilanne on ollut viimeisen neljän viikon aikana hyvin tasainen ja tartuntoja on ollut kuukauden ajan reilut 40 tartuntaa per viikko. Vaikka tilanne ei ole viime viikkoina Jyväskylässä huonontunut, kokouksessa todettiin Jyväskylän kuitenkin täyttävän edelleen kiihtymisvaiheen kriteerit.

Muiden sairaanhoitopiirin alueen osalta päädyttiin edelleen siihen, että Jyväskylää lukuun ottamatta muu maakunta on edelleen perustasolla. Kokouksessa todettiin, että vaikka tartuntoja on tullut lisää pienempiin kuntiin, jäljitys on onnistunut, altistustieto on saatu hyvin selvitettyä, tartuntavaarassa olevat ihmiset on asetettu karanteeniin eli kun ketjut ovat hyvin hallinnassa kiihtymisvaiheesta ei voida puhua.

Koronanyrkin puolesta,

Juha Kinnunen, KSSHP:n johtaja, Koronanyrkin pj.

Puulan seutuopiston tiedote 5.3.

Johtoryhmän päätöksellä Puulan seutuopistossa voimassa olevat rajoitukset jatkuvat toistaiseksi. Lähiopetusta ei siis järjestetä, etäopetus voi jatkua. Rajoitukset koskevat kaikkia Puulan seutuopiston toiminta-alueen kuntia. Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminta/lähiopetus voi jatkua normaalisti.

Tiedotamme mahdollisista muutoksista opiston kotisivulla ja sosiaalisessa mediassa.

Tiedusteluihin vastaa rehtori, 040-6533165/rehtori@puulanseutuopisto.fi

Kirjaston palvelut 8. – 28.3.2021

Tiedote 2.3.2021, päivitetty 5.3.2021

Johtoryhmän 5.3. tekemän päätöksen perusteella Toivakan kirjasto toimii normaalisti 8. – 28.3.2021.

Lehtilukusaliin pääsee myös, lukupaikkoja on 3 henkilölle. Omatoimikirjasto on avoinna.

Lukupiiritoiminta on tauolla 28.3. asti.

Näyttelyitä ei järjestetä maaliskuussa.

 

Kunnan johtoryhmä päättää mahdollisista muutoksista.