Toivakan kunnanhallitus kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseen maanantaina 22.1.

Toivakan kunnanhallitus kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseen – listalla mm. kaavoituskatsaus 2024, lausunto Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta, esitys henkilöstöä koskevista lomautuksista luopumisesta vuonna 2024 sekä yhtiökokousedustajien nimeämisiä vuodelle 2024.

Kokouksessa esitellään kunnanvaltuustolle tiedoksi saatettava katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

Toivakan kunta antaa lausunnon Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää hyväksyä seuraavan lausunnon:  Toivakan kunta katsoo, että mikäli kaavaluonnoksen mukaiset Makkolan ja Häppälänmäen tuulivoimatuotannon alueet säilytetään edelleen myös laadittavassa maakuntakaavaehdotuksessa, tulee näiden alueiden osalta arvioida huolellisesti vaikutukset Toivakan kunnan puolella sijaiseviin kiinteistöihin, elinkeinoihin, elinympäristöön ja ihmisiin. Toivakan kunta painottaa, että maakuntakaava ohjaisi yleiskaavatasoista suunnittelua niin, että tuulivoimalaitosalueille muodostuvat riittävän pitkät suojaetäisyydet, jotka huomioivat kylien edellä mainitut toiminnot.

Kunnanhallitus käsittelee maanantaina 22.1.2024 esitystä, jonka mukaan Toivakan kunta luopuu henkilöstön lomautusten toteuttamisesta vuonna 2024. Esityksen mukaisesti henkilöstöllä on yhä oikeus käyttää suositusvapaita sekä vaihtaa lomarahaa vapaiksi, mutta velvoitetta tähän ei enää muuttuneessa tilanteessa ole.

Esityksen taustalla Toivakan kunnan ja Savonlinnan kaupungin välinen Suur-Savon Sähkön osakekauppa, joka sai lainvoiman 28.12.2023. Toivakan kunnan ja Savonlinnan kaupungin välinen osakekauppa varmistaa, että Toivakan kunta pystyy kattamaan taseessa olevan 1,6 miljoonan euron alijäämän etuajassa. Vaikka taloudelliset perusteet yhteistoimintaneuvotteluiden toimenpiteiden täytäntöönpanolle eivät ole muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa voimassa, tuotannolliset perusteet kunnanhallituksen 20.11.2023 tekemälle päätökselle pysyvät ennallaan.

Kokouksessa nimetään yhtiökokousedustajat vuodelle 2024 seuraaviin yhtiöihin: As Oy Toivakan Metsätalo, Toivakan Lämpö Oy:, Kiinteistö Oy Toivakanhaka ja Mustakorkea Oy.

 

Lisätiedot:

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen, p. 040 52 31 633

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Touko Aalto, p. 040 51 69 332

Koko esityslista on luettavissa täällä.

Kuntaympäristöpalveluiden uutiskirjeessä katsaus ajankohtaisiin hankkeisiin ja muutoksiin

Toivakan kuntaympäristöpalvelut ovat koonneet katsauksen vuodelle 2024 ja tiedotteita uutiskirjeen muotoon.

Uutiskirje on luettavissa tästä linkistä >>>

Uutiskirjeestä löytyy kuntaympäristöjohtajan katsaus, rakennustarkastajan tervehdys, tietoa vuoden 2024 taksoista, rakentamislain tuomista muutoksista, kaavoituksesta vuonna 2024 sekä ToiVeTila -hankkeen päättymisestä.

Presidentinvaali 2024 Toivakan kunnassa

Presidentinvaalin toinen vaali toimitetaan sunnuntaina 11.2.2024 klo 9-20.

Äänestyspaikka Toivakkatalo (kunnanvirasto), Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka.

Ennakkoäänestys

Yleisenä ennakkoäänestyspaikkana on Toivakkatalo (kunnanvirasto), Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka.

Ennakkoäänestyspaikka on avoinna:

Toinen vaali

31.1.-2.2.2024 klo 10-18

3.-4.2.2024 klo 10-13

5.-6.2.2024 klo 10-19

 

Ennakkoäänestys Esperi Hoivakoti Soivakassa toimitetaan erikseen sovittuna aikana. Laitosäänestys on tarkoitettu hoidettavana oleville henkilöille.

Kotiäänestys tapahtuu ennakkoäänestyksen aikana. Henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää kotonaan. Omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu samassa talouidessa asuva omaishoitaja voi äänestää samalla. Ilmoitus kotiäänestyksestä on tehtävä joko kirjallisesti os. Toivakan kunnan keskusvaalilautakunta, Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka tai puhelimitse 050 570 2433 viimeistään 16.1.2024 klo 16 mennessä, tämä ilmoittautuminen on voimassa myös mahdollisella toisella kierroksella. Pelkälle toiselle kierrokselle on ilmoittauduttava 30.1.2024 klo 16 mennessä. 

Kotiäänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva.

Ilmoittautumislomaketta on saatavilla tästä linkistä ja Toivakkatalolta.

Vaalilain mukaan äänestäjä on velvollinen esittämään selvityksen henkilöllisyydestään. Siksi äänestäjän on ehdottomasti otettava äänestyspaikalle mukaan henkilöllisyystodistus, joka voi olla poliisin myöntämä henkilökortti, passi, ajokortti taikka vastaava kuvallinen asiakirja. Jos henkilöllä ei ole mitään henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi hakea lähimmältä poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen, äänestämistä varten annettavan henkilökortin. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa on mukana oltava kaksi passikuvaa.

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen monikanavaista palveluverkkoa suunnitellaan – osallistu suunnitteluun

Keski-Suomen hyvinvointialueen tulevaa monikanavaista palveluverkkoa ollaan parhaillaan suunnittelemassa. Palveluverkkotyössä pohditaan sitä, miten sosiaali- ja terveyspalveluja tarjotaan niin lähivuosina kuin pidemmälläkin aikavälillä. Valmistelussa otetaan huomioon keskisuomalaisten palvelutarpeet ja niiden muutokset.

Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkko koostuu palvelukanavista, joihin kuuluvat muun muassa sähköiset palvelut, liikkuvat palvelut, asiakkaille kotiin vietävät palvelut ja toimipisteet.

Keskisuomalaisten näkemyksiä kaivataan

Palveluverkon suunnitteluun voivat osallistua nyt kaikki keskisuomalaiset avoimella Polis-alustalla. Polis-alustalla vastaaja voi anonyymisti ottaa kantaa hänelle esitettyihin väittämiin olemalla samaa tai eri mieltä tai ohittamalla väittämän. Väittämillä kartoitetaan muun muassa sitä, pitääkö digipalveluita lisätä tai jos lähimmän toimipisteen aukioloajat olisivat nykyistä laajemmat, voisiko se sijaita nykyistä etäämmällä. Samoin väitteiden kautta selvitetään suhtautumista liikkuviin palveluihin. Lisäksi alustalle voi ehdottaa omia väittämiä, joihin muut käyttäjät voivat ottaa kantaa.

Polis-alustalle pääsee osallistumaan osoitteessa www.hyvaks.fi/palveluverkko .

Osoitteessa voi antaa myös omia ehdotuksia siihen, miten sosiaali- ja terveyspalveluita ja palveluverkkoa pitäisi kehittää, jotta palvelut toimisivat mahdollisimman hyvin keskisuomalaisten arjen tukena. Omia ideoita voi jättää ja väittämiin voi ottaa kantaa 28.1. saakka.

Polis-alustan tuloksia hyödynnetään, kun monikanavaisen palveluverkon kokonaisuutta valmistellaan. Palveluverkkoa koskevat luonnokset tulevat helmikuun lopussa erikseen julkisesti kommentoitavaksi niin verkossa kuin asukastilaisuuksissakin.

Lisätietoja palveluverkkotyöstä saa osoitteesta www.hyvaks.fi/palveluverkko.

Siistiii! -kampanjan päätösviikolla mukavasti ohjelmaa nuorille ja lapsille

Siistiii! -kampanjan päätösviikko sisältää paljon ohjelmaa lapsille ja nuorille!

Tervetuloa mukaan mukaviin aktiviteetteihin:

Maanantai 15.1. herkkuilta klo 17-19 

  • herkkuilta nuorisotila Vakkarilla, Jussilanpuisto 5 b. Ikäraja 6. lk ylöspäin
    Tule tekemään tortilloja ja täytekakkuja! Herkuttelua luvassa ja muuta oheisohjelmaa sekä kivaa puuhaa. 
  • Alle 18-vuotiaiden nuorten ilmainen kuntosalivuoro klo 17.30-19, jossa valvoja paikan päällä. Vuoro ei ole suljettu muilta käyttäjiltä.

 

Tiistai 16.1. liikuntapäivä klo 15.30-20 (säävaraus!)

Kovan pakkasen vuoksi vain makkaranpaistoa Paikkalanvuoren laavulla klo 15-16. 

Lisäksi nuorisotila Vakkari avoinna: klo 15.30-17 4.-6.lk ja klo 17-19 7.lk ja sitä vanhemmat nuoret. 

 

Keskiviikko 17.1. klo 15-17.30 ja 17.30-20.30

  • Tule leipomaan korvapuusteja!  Nuorisotila Vakkari, Jussilanpuisto 5 b. 
  • Ikärajat: 6.-8. lk klo 15-17.30 ja 9. lk – alle 18 v. klo 17.30-20.30. 

MLL ja Toivakan seurakunta: Olkkari-ilta Seurakuntakodilla (Salomonintie 8) kaikenikäisille klo 17.30 -19.30. Tarjolla iltapala, pelailua ja yhdessäoloa.

 

Torstai 18.1. leffailta klo 15-20.30 

  • Leffailta nuorisotila Vakkarilla (Jussilanpuisto 5 b)
  • Ikärajat Vakkarin tavallisten aukioloaikojen mukaiset 15-17.30 6.-8. lk ja 17.30-20.30 9. lk – alle 18 v. 
  • Poppareita!

 

Perjantai 19.1. Koulun bileet koulukeskuksen liikuntasalissa klo 18-22, 6.lk – alle 18 v.

  • Music Against Drugs / Riemu Finland: mm. VR-laseja pääsee kokeilemaan ja tietokilpailua!
  • Herkkuja!
  • Bilemeininkiä ja musiikkia!
  • Esiintymässä: rap-artisti JuusoAJR!

Lauantai 20.1. Värikuulapelit siirtyvät keväälle! Kovan pakkasen vuoksi paintball-kalusto ei toimi. 

  • Ilmoitamme uuden ajankohdan myöhemmin
  • Kovalla pakkasella pelikalusto ei toimi
  • Tutustu lajiin lisää osoitteessa paintball.fi 

 

Siistiii! -kampanja käynnistettiin maaliskuussa 2023 aloitustapahtumalla ja sen tarkoituksena on ollut lisätä nuorten hyvinvointia ja osallistaa nuoria käyttäytymään fiksusti. Kampanja on herätellyt ajattelemaan oman käyttäytymisen merkitystä koko kuntayhteisöä ajatellen.

Kampanja on toteutettu yhteistyössä K-Market Perälän, Toivakan kunnan, Toivakan seurakunnan, Toivakan nuorisovaltuuston sekä alueen yhdistysten kanssa.

 

Lisätietoja Siistiii! -kampanjasta ja sen päätösviikosta:

Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, p. 050 475 1051

K-kauppias Kerttu Vesterinen, kerttu.vesterinen@k-market.com

Kulttuuri- ja vapaa-aikasuunnittelija Susanna Liljander, p. 040 553 14 56

Hyvinvointisuunnittelija Satu Korhonen, p. o40 192 7817

Toivakan kunta järjestää maksuttomia kuntosalivuoroja alle 18-vuotiaille nuorille tammi-helmikuun aikana

Toivakan kunta järjestää maksuttomia kuntosalivuoroja alle 18-vuotiaille nuorille tammi-helmikuun aikana. Vuorot alkavat maanantaina 15.1. kello 17.30-19. Viikoittainen vuoro kestää 26.2. saakka ja vuoron valvojana toimii Aaro Pitkänen. Vuoro on myös kaikkien muiden käyttäjäryhmien käytettävissä, mutta se on maksuton vain alle 18-vuotiaille.

Kuntosalivuorot liittyvät vuoden 2023 loppuun päättyneeseen Siistii!-kampanjaan, jonka tarkoituksena oli tukea Toivakan alueen lasten ja nuorten hyviä tapoja ja kannustaa järkeviin valintoihin. Osana kampanjaa oli niin sanottu porkkanaraha eli 5000 euron käyttöbudjetti, joka pieneni sitä mukaa, mikäli korjattavaa ja siistittävää ilkivallan, väärien valintojen ja häiriökäyttäytymisen jäljiltä tuli. Käyttöbudjettiin osallistui sivistys- ja hyvinvointipalveluiden lisäksi kuntaympäristöpalvelut.

Kampanjan päätteeksi jäljelle jäänyttä budjettia oli jäljellä 4000 euroa. Ilkivalta ja häiriökäyttäytyminen väheni loppuvuotta kohden. Lopullisen summan käyttökohteet päätti Toivakan nuorisovaltuusto, joka halusi muun muassa kustantaa rahasta kuntosalivuoroja nuorille ja hankkia tanssipelin nuorisotila Vakkarille.

Pääsponsoroijana Siistiii! -kampanjan päätösviikolla on K-Kauppias Kerttu Vesterinen. Lisäksi porkkanabudjettia käytetään jonkin verran kampanjan päätösviikkoon, muun muassa värikuulapelin järjestämiseen. Mikäli porkkanabudjetin rahaa vielä päätösviikon jälkeen jää, sitä käytetään lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseen.

Lisätietoja:

Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, p. 050 475 1051

Kulttuuri- ja vapaa-aikasuunnittelija Susanna Liljander, p. 040 553 1456

Kuljetukset senioritoimintaan haettavissa vuodelle 2024

Kuljetushakemuksen voi täyttää sähköisesti tai paperilomakkeen voi noutaa kirjastolta tai Toivakkatalolta aukioloaikojen puitteissa. Sähköinen hakemus löytyy tästä linkistä. Kuljetuspalvelua voi hakea kriteerit täyttävä henkilö missä tahansa vaiheessa kuluvaa vuotta.

Paperilomakkeet palautetaan hyvinvointisuunnittelija Satu Korhoselle kirjastolle tai Toivakkatalolle. Hakemuksen voi myös postittaa vastauskuoressa, jonka saa paperilomakkeen yhteydessä halutessaan.

Kuljetuspalvelun myöntäminen on harkinnanvaraista. Pakollinen kriteeri on, että henkilö on eläkeläinen, joka ei saa vammaispalvelu- tai sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua. Lisäksi jommankumman seuraavista kriteereistä on täytyttävä:

  • Liikuntarajoite tai
  • ajokortittomuus tai autottomuus

Kun/jos myönteinen päätös kyydistä tulee, henkilö itse hoitaa aina taksille ilmoittamisen kyytitarpeesta jokaisen senioripäivän yhteydessä.

Senioritoiminta käynnistyy tänä vuonna 23.1. ja se järjestetään joka toinen tiistai seurakuntakodilla klo 11 alkaen. Lue lisää senioritoiminnasta tästä linkistä.

Kuljetuspalvelun mahdollistavat Toivakan kunnan saamat senioreiden virkistystoimintaan kohdennetut perinnöt.

 

Lisätiedot:

Hyvinvointisuunnittelija Satu Korhonen

p. 040 192 78 17

satu.korhonen@toivakka.fi