Toivakan kunnanhallitus käsittelee maanantaina 15.6. kokouksessaan muun muassa Toivakan kunnan koulu- ja päiväkotiverkkoa ja Toivakan kunnan hyvinvointiraporttia vuodelta 2025.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. Kankaisten kyläkoulun ja päiväkoti Ruuhiryhmän kiinteistön vuokrasopimusta jatketaan viisi vuotta ajalle 2028–2033 kolmiopettajaisena kyläkouluna ja varhaiskasvatusyksikkö Ruuhiryhmänä.
2. Kankaisten kyläkoulun oppilasmäärää tarkastellaan keväällä 2031 siten, että oppilasmäärään lasketaan mukaan myös vuonna 2033 kuusi vuotta täyttävät lapset ja myös muiden kuin toivakkalaisten oppilaiden lukumäärä koulun oppilaina.
3. Vuokrasopimusta jatketaan edelleen v. 2033 jälkeen viisi vuotta, mikäli oppilasmäärä ja alueen kuusivuotiaiden lukumäärä yhteenlaskettuna ei alita 30 oppilaan rajaa pysyvästi tarkasteluajankohdasta eteenpäin.
Kankaisten kyläkoulun ja päiväkoti Ruuhiryhmän tulevaisuutta on käsitelty useita kertoja päätöksentekoelinten iltakouluissa, seminaareissa ja kyläilloissa. Keväällä 2026 on sivistys- ja hyvinvointilautakunnan aloitteesta laadittu lapsivaikutusten arviointi, johon liittyen on toteutettu kyselyt huoltajille, kyläläisille, oppilaille sekä henkilökunnalle. Lisäksi kyläseura toteutti oman kyselynsä.
Kankaisten kyläkoulun ja päiväkoti Ruuhiryhmän vuokrakiinteistön vuokrasopimuksen jatkaminen tuli sopimuskauden päättymisen vuoksi ajankohtaiseksi päätöksenteossa. Vuokrasopimus olisi päättymässä lokakuussa 2028, jos vuokrasopimus irtisanotaan viimeistään lokakuussa 2027.
Vuosittainen hyvinvointiraportti kokoaa tietoa kuntalaisten hyvinvoinnin tilanteesta ja sen kehityksestä
Hyvinvointiraportti kertoo toivakkalaisten hyvinvointitilanteesta ja sen kehityksestä vuonna 2025. Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, 6 §) määrittelee, että kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Sen on otettava päätöksenteossaan huomioon päätöstensä arvioidut vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen väestöryhmittäin.
Vuoden 2025 hyvinvointiraportti on esityslistan liitteenä.
Päätösehdotuksena on, että kunnanhallitus päättää hyväksyä Toivakan kunnan vuoden 2025 hyvinvointiraportin ja esittää sitä edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.
Lisätietoja:
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen, 040 25 31 633
Esittelijä kunnanjohtaja Touko Aalto, 040 51 69 332
Koko esityslista liitteineen on luettavissa täällä.