Tiedote 11.12.2023
Jyväskylän kaupunki/ Kaupunkisuunnittelu
Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINKKI
Jyväskylän seudun Linkki-joukkoliikenne toimii 2024 alkaen seitsemässä kunnassa
Jyväskylän seudun joukkoliikenne eli Linkki on vuodesta 2014 lähtien palvellut Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa. Ensi vuonna Linkin toiminta laajenee ympäristökuntiin Äänekoskelle, Hankasalmelle ja Petäjävedelle. Toivakkalaisia Linkki on palvellut jo useamman vuoden, nyt kunta liittyy virallisestikin Linkin toimialueeseen.
Äänekosken ja Hankasalmen liikenne toimii vielä ensimmäisen vuosipuoliskon 2024 ajan ELY-keskuksen kilpailuttamana seutuliikenteenä. Linkki kilpailuttaa liikenteen ja ajokalustoksi tulevat vihreät Linkki-linja-autot, mutta vuorotarjontaan ei ainakaan alkuvaiheessa ole luvassa muutoksia. Toivakkaan matkataan samoilla vihreillä Linkki-linja-autoilla kuin tähänkin saakka. Petäjäveden suuntaan ajettava liikenne on markkinaehtoista joukkoliikennettä, jossa liikennöitsijänä jatkaa Matka Mäkelä Oy. Petäjäveden liikennöintiin ei näillä näkymin ole tulossa muutosta.
Linkki tuo halvempia lippuja ja keskitettyjä informaatiopalveluita
Asiakkaan suuntaan selkein muutos palvelussa tapahtuu kesäliikenteen 2024 alussa, kun koko alueella tulevat käyttöön Waltti-lipputuotteet ja -maksuvyöhykkeet. Tämä tietää edullisempia matkoja ainakin Äänekosken, Hankasalmen ja Petäjäveden suuntaan – Toivakan joukkoliikenteessä edullisilla Waltti-lipuilla on matkustettu jo muutaman vuoden ajan.
Matkaketjut uuden joukkoliikennealueen sisällä onnistuvat jatkossa yhdellä lipulla, kun aiemmin seutuliikenteen lipulla ei ole voinut tehdä vaihtoja Linkki-liikenteen linja-autoihin. Samat Waltti-liput kelpaavat jatkossa myös markkinaehtoisen liikenteen linja-autoissa, mikä myös osaltaan parantaa palvelutasoa.
Joukkoliikenteen digitaaliset palvelut saadaan käyttöön koko laajentuvalla Linkki-alueella kesästä 2024 alkaen. Linkin keskitetty asiakaspalvelu ja kattavat informaatiokanavat madaltavat asukkaiden joukkoliikenteen käyttökynnystä myös uusilla alueilla.
Kaivattu ja matkustamista helpottava muutos on, kun entisen seutuliikenteen tiedot saadaan näkymään Linkin aikataulu- ja reittioppaalla. Lähimaksu- ja mobiililiput tulevat myös käyttöön koko alueella lähitulevaisuudessa.
Paitsi seutukunnista keskuskaupunkiin, myös toisinpäin matkustus mahdollistuu. Se tuo koko alueen asukkaiden ulottuville lisää vaihtoehtoja palvelupaikoista. Esimerkiksi tutustumisen arvoisia luontokohteita sekä liikunta- ja kulttuuripalveluita löytyy joka kunnasta. Elokuvissa tai passihakemusreissulla voi piipahtaa joukkoliikenteellä vaihteeksi vaikkapa Äänekoskella, tehdä kirppariretken Hankasalmelle, käydä visiitillä Petäjäveden vanhassa kirkossa tai kahvittelemassa Toivakan leppoisassa miljöössä!
Yhteistyö edistää useimpia joukkoliikenteen MAL-kehittämistavoitteita
Joukkoliikenteen yhteistyön laajentamisen taustalla on Jyväskylän kaupunkiseudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva MAL-sopimus, joka on solmittu kuntien ja valtion kesken.
MAL-sopimuskaudella 2021–23 tehtiin joukkoliikennealueen laajentamista koskeva selvitys yhteistyössä seudun kuntien ja alueen joukkoliikennettä järjestävien viranomaisten kesken. Selvityksen mukaan joukkoliikenteen toimivalta-alueen laajentamiselle oli edellytykset. Yhteistyön arvioitiin edistävän lähes kaikkia MAL-sopimuksessa joukkoliikenteen kehittämiselle asetettuja tavoitteita.
Selvitykseen nojaten Hankasalmi, Petäjävesi, Toivakka ja Äänekoski päättivät yhdistyä Jyväskylän seudun joukkoliikenteen viranomaisalueeseen, ja Jyväskylä, Laukaa ja Muurame hyväksyivät kukin osaltaan liittymisen. Jyväskylän kaupunki toimii joukkoliikenteen järjestämisen vastuukuntana ja Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toimivalta-aluetta koskeva lakimuutos tulee voimaan 1.1.2024.
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Äänekoski, Petäjävesi, Toivakka ja Hankasalmi ovat allekirjoittaneet keskinäisen yhteistoimintasopimuksen, jossa on sovittu Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toiminnan tavoitteista, tehtävistä, yhteisistä työryhmistä, toimielimestä, talouden seurannasta, kustannusten jakamisesta, sopimuksen seurannasta sekä mahdollisesta toimivalta-alueesta irtautumisesta.
Lisätiedot: palvelupäällikkö Kari Ström, kari.strom[a]jyvaskyla.fi, p. 050 60943