Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa lintuinfluenssarokotukset riskiarvioon pohjautuville ryhmille

Keski-Suomen hyvinvointialue
Tiedote 26.6.2024

 

Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa lintuinfluenssarokotukset riskiarvioon pohjautuville ryhmille

THL tiedotti 25.6.2024, että Suomessa voidaan aloittaa lintuinfluenssarokotukset. Suomeen on hankittu EU:n yhteishankinnan kautta 20 000 annosta lintuinfluenssarokotetta. Lintuinfluenssarokotetta annetaan aina kaksi per henkilö, joten määrä riittää 10 000 ihmisen rokottamiseen. Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa riskiarvioon pohjautuvien ryhmien rokottamisen 1.7.2024, kun rokotteet ovat saapuneet hyvinvointialueelle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on määrittänyt yhteistyössä Ruokaviraston kanssa riskiarvioon pohjautuen ryhmät, joille rokotetta suositellaan. Rokotteita tarjotaan niille 18 vuotta täyttäneille henkilöille, joilla on kohonnut riski altistua taudille. Tällaisia ovat esimerkiksi siipikarjan ja turkiseläinten parissa työskentelevät sekä eläinlääkärit. (Tarkempi lista alempana).

Rokotusten painopiste on alueilla, joissa on esiintynyt lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssarokotuksilla pyritään suojaamaan lintuinfluenssan tartuntariskissä olevia viruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta. Lisäksi tavoitteena on estää tilanne, jossa lintuinfluenssavirus tarttuisi ihmiseen samaan aikaan kausi-influenssaviruksen kanssa, mikä voisi mahdollistaa uuden virustyypin synnyn.

Lintuinfluenssatartunnan voi saada sairastuneista tai kuolleista eläimistä ja niiden eritteistä. Tauti tarttuu kuitenkin linnusta huonosti ihmiseen, eikä Suomessa ole toistaiseksi todettu yhtään ihmisten lintuinfluenssatartuntoja. Keski-Suomessa ei ole todettu lintuinfluenssaa myöskään eläimillä.

Tänä vuonna lintuinfluenssaa on esiintynyt luonnonvaraisissa linnuissa huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna.  Ruokavirasto on toistaiseksi todennut vain yhden tautitapauksen.

Lintuinfluenssarokotukset keskitetään Kyllön hoitokeskukseen

Lintuinfluenssarokotteita annetaan riskiarvioon perustuville ryhmille heinä- ja elokuun aikana ennen syksyn influenssakauden alkua. Keski-Suomen hyvinvointialueella rokotukset keskitetään Kyllön hoitokeskukseen, missä rokottaminen onnistuu myös lomakauden aikana.  Henkilöt, jotka arvelevat kuuluvansa THL:n määrittämiin riskiryhmäläisiin, voivat ottaa puhelimitse yhteyttä maanantaista perjantaihin kello 12–14 numeroon 050 4330732 rokotustarpeen arvioimiseksi.

THL:n ohjeistuksen mukaan lintuinfluenssarokotteen ovat oikeutettuja saamaan:

  • Henkilöt, jotka ovat kosketuksissa turkiseläimiin turkistarhoilla​
  • Siipikarjan parissa työskentelevät henkilöt, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan (ei kuitenkaan teurastamotyöntekijät), myös kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstö sekä harrastekanaloita pitävät​
  • Henkilöt, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen ja eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen sekä tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät henkilöt​
  • Lintujen rengastajat​
  • Henkilöt, jotka työskentelevät luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa​
  • Virkaeläinlääkärit​
  • Laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä​
  • Epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontaktit, jos ihmistapauksia ilmenisi.

Lintuinfluenssatartunnan riski liittyy tiloihin ja tarhoihin, joilla tuotantoeläin tai hoidettava eläin tai lintu saattaa olla kontaktissa luonnonvaraisiin lintuihin tai niiden eritteisiin. Jos eläimellä tai linnulla ei ole kontaktia luonnonvaraisiin lintuihin, ei henkilökunnan rokottaminen ole tarpeen.

 

Lisätietoja Keski-Suomen hyvinvointialueelta:

Jaana Leppäaho-Lakka, infektioylilääkäri

p. 014 269 1578

Anne-Maarit Kirmanen, palvelupäällikkö

p. 050 368 0241

Lintuinfluenssaa ei ole toistaiseksi todettu laboratoriotestein Jyväskylän seudun ympäristöterveyden alueella – taudin leviämistä estetään

Jyväskylän kaupunki, tiedote 28.7.

Suomessa on kesä-heinäkuussa todettu H5N1-tyypin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa useilta paikkakunnilta. Tautia on todettu etenkin lokkilinnuista. Lisäksi viruksen aiheuttamaa tautia on todettu Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla tarhatuissa turkiseläimissä. Keski-Suomessa ei ole tähän mennessä havaittu laboratoriossa varmistettuja tartuntoja. Jyväskylästä on lähetty Ruokavirastoon tutkittavaksi muutamia kuolleita lokkeja, mutta näistä näytteistä ei ole vielä saatu tuloksia.

Tauti on erityisesti vesilintujen tauti, mutta se voi olla vaarallinen kaikille linnuille. Tauti tarttuu helposti linnusta toiseen. Tartunnan saanut lintu erittää virusta hengitysilmaan ja erityisen runsaasti ulosteisiin. Taudin oireita ovat muun muassa apaattisuus, ruokahaluttomuus, muninnan lasku, pään alueen turvotus ja korkea kuolleisuus. Myös hengitystieoireita ja ripulia saattaa esiintyä.

Taudin eteneminen voi olla niin nopeaa, ettei mitään oireita ehditä havaitsemaan ennen linnun kuolemaa. Lintuinfluenssaa ei voi todeta linnusta silmämääräisesti, vaan aina tarvitaan näytteenotto ja laboratoriotutkimus.

Lintuinfluenssavirus ei tartu ihmiseen eikä kissoihin tai koiriin helposti, ja tartuntatapauksia ilmenee hyvin harvoin. Suomessa ei ole todettu yhtään tapausta. Oireet ihmisten tartunnoissa ovat yleensä lieviä hengitystie- tai silmäoireita.

Leviämistä estetään esimerkiksi siipikarjan pitämisellä sisällä

Ruokavirasto on perustanut eläintautilain mukaisen tartuntavyöhykkeen tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Tartuntavyöhykkeellä on kiellettyä esimerkiksi pitää siipikarjaa ulkona. Keski-Suomi ei kuulu tällä hetkellä tartuntavyöhykkeeseen, mutta Ruokavirasto suosittelee, että siipikarja pidettäisiin sisällä koko maassa.

Kuolleiden lintujen joukkokuolemista tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille

Yksittäinen kuollut lintu ei yleensä herätä epäilystä lintuinfluenssasta eikä niistä tarvitse tehdä ilmoitusta. Mikäli havaitsee useamman kuin yhden joutsenen, yli viiden muun vesilinnun tai yli kymmenen muun kuolleen linnun samalta alueelta tulee tehdä ilmoitus alueen kunnaneläinlääkärille. Myös yksittäisen ison petolinnun kuolema on hyvä ilmoittaa.

Jyväskylän seudun ympäristöterveyden alueella (Jyväskylä, Hankasalmi, Joutsa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski) ilmoitukset tehdään valvontaeläinlääkäreille, joiden yhteystiedot löytyvät tämän tiedotteen lopusta.

Valvontaeläinlääkärit huolehtivat tarvittavasta näytteenotosta. Virka-ajan ulkopuolella ilmoituksen voi tehdä päivystävälle läänineläinlääkärille tai päivystävälle kunnaneläinlääkärille.

Miten toimia, jos löytää yksittäisen kuolleen luonnonvaraisen linnun?

Yksittäiset linnut voi haudata vähintään 40 senttimetrin syvyyteen paikkaan, jossa ihmisten ja eläinten terveydelle sekä ympäristölle aiheutuvat riskit ovat mahdollisimman vähäiset. Hautaaminen pyritään tekemään siten, ettei lintuun kosketa käsin, vaan lintu siirretään esimerkiksi lapiolla. Haudatessa on hyvä käyttää kertakäyttökäsineitä, vaikka lintuun ei koskisikaan.

Vaihtoehtoisesti linnun voi poimia muovipussiin ja laittaa sekajätesäiliöön (ei biojätteisiin).

Linnun käsittelyn jälkeen kädet on pestävä hyvin vedellä ja saippualla sekä desinfioitava alkoholipohjaisella käsihuuhteella.

Syrjemmällä, esimerkiksi metsässä, kuolleen linnun voi jättää luonnon hajottajaeliöstön ruuaksi.

Hyödyllistä tietoa lintuinfluenssasta ja sen torjunnasta löytyy alla olevista linkeistä:
– https://www.ruokavirasto.fi/teemat/lintuinfluenssa
– https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/lintuinfluenssa

 

Lisätiedot:

Valvontaeläinlääkärit p. 040 5459301, valvontaelainlaakari(at)jyvaskyla.fi
Ympäristöterveyspäällikkö Hanna Yksjärvi, p. 050 4724850, hanna.yksjarvi(at)jyvaskyla.fi