Uusille hyvaks.fi-sivuille on kerätty Keski-Suomen hyvinvointialueen tarjoamat palvelut sekä asiointitavat. Sivusto ei ole vielä valmis, vaan tietoja täydennetään ja toiminnallisuuksia parannetaan vielä. Voit osallistua kehittämiseen antamalla palautetta.
Ensimmäinen versio hyvinvointialueen palvelut kokoavasta hyvaks.fi-verkkosivusta on nyt avattu. Sivulle on koottu yhteensä noin 140 palvelua sekä noin 950 eri asiointitapaa sisältäen puhelinpalvelut, toimipisteet sekä verkkoasioinnin.
Tietoa palveluista ja asiointitavoista löydät sivuiltamme ”Palvelut” sekä ”Asiointi” -otsikkojen alta. Lisäksi uutena ominaisuutena sivuille on tuotu paljon toivottu hakuominaisuus, jonka löydät sivuston yläpalkista. Hakutuloksia pystyt myös suodattamaan eri aihealueiden perusteella. ”Asiakkaana”-sivuilta löydät tietoa esimerkiksi palveluseteleistä, asiakasmaksuista sekä asiakastietorekisteristä.
Valmisteluajan sivuilta tuttu ”Henkilöstö”-osio on siirtynyt Polku-intraan. Linkit henkilöstön aamukahveihin ja muihin henkilöstötapahtumiin pidetään kuitenkin myös ulkoisilla verkkosivuilla joulu-tammikuun ajan.
Tiedot edelleen myös vanhassa tutussa paikassa
Autamme asiakkaitamme ja ammattilaisia turvallisessa siirtymässä hyvinvointialueelle. Siispä palveluiden ja asiointikanavien yhteystiedot tulevat löytymään helmikuun loppuun saakka kuntien sekä Seututerveyskeskuksen, Saarikan ja Wiitaunionin myöhemmin poistuvilta verkkosivuilta.
Sairaala Nova ja Pelastustoimi omia kokonaisuuksiaan
Sairaala Novan tiedot jäävät toistaiseksi Novan verkkosivuille osoitteeseen sairaalanova.fi. Novan tiedot on tarkoitus siirtää hyvinvointialueen verkkosivuille kesään 2023 mennessä.
Pelastuspalvelut jäävät toistaiseksi osaksi valtakunnallista pelastustoimi.fi-sivustoa. Hyvinvointialueen verkkosivuille on kuitenkin koottu paloasemien osoitetiedot, mutta yksityiskohtaisempi tieto Keski-Suomen pelastuspalveluista on saatavilla osoitteesta pelastustoimi.fi.
Jatkossa myös kuntien, järjestöjen ja muiden toimijoiden. kuten Kelan palvelut linkitetään tiiviiksi osaksi hyvaks.fi:tä, jotta myös verkossa keskisuomalaisten palvelut ovat saumattomia ja tietoa on saatavissa kokonaisuutena. Jatkokehittämisen alla on myös eri väestöryhmiä palvelevat sivustot ja hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edesauttavat kokonaisuudet.
Osallistu kehittämiseen
Sivustoa rakennetaan edelleen. Esimerkiksi palvelujen ja asiointitapojen rakennetta ja sisältöä täsmennetään vielä ennen vuoden vaihdetta. Lisäksi ”Asiakkaana”-sivu päivittyy esimerkiksi lomakkeiden ja potilaan- ja asiakkaan oikeuksien osalta merkittävästi. Myös sivujen asiasanoja lisätään paikoilleen, jotta hakutoiminto toimii mahdollisimman hyvin.
Vuodenvaihteeseen mennessä sivuille pyritään saamaan kaikki tarpeellinen, mutta kehittäminen jatkuu vielä vuoden 2023 puolella. Kuntien verkkosivut toimivat tukenasi siirtymävaiheessa.
Voit auttaa verkkosivujen kehittämisessä täyttämällä jokaisen sivun loputa löytyvän React & Share -palautejärjestelmän lomakkeen. Lomake kysyy ”Löysitkö etsimäsi tiedon tältä sivulta?” Valitsemalla ”Osittain” tai ”En” aukeaa vapaa palautelomake, jolla saamme kohdennettua puuttuvan tiedon suoraan oikealle sivulle. Tätä kautta jätetyt palautteet ovat anonyymejä eikä niihin vastata. (Päivitys 16.12. klo 10.40: React & Sharen näkymisessä havaittu puutteita sivuilla, ongelmaa selvitetään).
Lisätietoja
- Iiro Vuori, verkkoviestinnän asiantuntija, iiro.vuori@jyvaskyla.fi, p. 040 558 3343
- Hanne Joenaho, viestinnän asiantuntija, hanne.joenaho@seututk.fi, 014 269 5946
- Tero Manninen, viestintäjohtaja, tero.manninen@hyvaks.fi, p. 040 707 1508