Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Lakisääteinen oikeus hoitopaikkaan edellyttää, että hakemus on jätetty neljä kuukautta ennen hoidon tarpeen alkamista. Varhaiskasvatuspaikasta ilmoitetaan perheille viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkamista. Mikäli hoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.
Lapsella on oikeus kunnalliseen varhaiskasvatukseen vanhempainrahakauden päättymisen jälkeen oppivelvollisuuden alkuun asti.
Kunnallisen varhaiskasvatuksen vaihtoehtona lapsen vanhemmat voivat valita:
- Yksityisen varhaiskasvatuksen, jota tuetaan kuntakohtaisesti joko Kelalta haettavalla yksityisen hoidon tuella tai kunnalta haettavalla varhaiskasvatuksen palvelusetelillä
- Kotihoidon tuen, kun nuorin lapsi on alle 3-vuotias.
Toivakan kunnan asukkailla on mahdollista hakea lasten varhaiskasvatuspaikkaa yli kuntarajojen Hankasalmen, Joutsan, Jyväskylän kaupungin, Laukaan, Luhangan, Muuramen, Petäjäveden ja Uuraisten kunnista. Varhaiskasvatuspaikka toisesta kunnasta myönnetään kuntien sopimien periaatteiden mukaan.
Varhaiskasvatukseen ja esiopetuksen aamu/iltapäiväkerhoon haetaan sähköisellä hakemuksella (linkki).
Toimintakaudella 2024 – 25 varhaiskasvatuspaikkaa tarvitsevien hakemukset pyydetään täyttämään keskitetysti 31.3.2023 mennessä.
Lisätietoja varhaiskasvatukseen hakemisesta: Vs. varhaiskasvatusjohtaja Susanna Kuivalainen, p.0400 237 133.