Tekojääkaukalon avaaminen ja käyttöönotto viivästyneet sään lämpenemisen vuoksi

Tekojääkaukalon avaaminen ja käyttöönotto viivästyneet sään lämpenemisen vuoksi

Tekojääkaukalon jäädyttäminen on aloitettu viime vuoden tapaan jo marraskuun aikana, kun sää viileni. Tekojään jäädyttämisen jatkaminen sekä jään käyttöönotto on viivästynyt, koska sää on lämmennyt merkittävästi. Esimerkiksi viime viikon aikana jää olisi sulanut, vaikka se olisi isolla työllä ja rahalla saatu hetkellisesti jäädytettyä käyttökuntoon.

Tekojään suhteen olemme säiden armoilla. Jäädyttäminen vie tavallisesti noin kaksi viikkoa, kun se päästään aloittamaan. Jos säät lämpenevät, tekojään jäädyttäminen ja käyttöönotto viivästyvät. Näin kävi viime vuonna, ja näin on käynyt myös tänä vuonna.

Seuraamme sääennusteita ja kun lämpötilat painuvat plussalta nollan ja pakkasen puolelle, voimme jatkaa jäädyttämistä. Esityö on tehty, kenttää pidetään jäähdytettynä. Kun säät toivottavasti viilenevät, kenttä saadaan reilussa viikossa jatkettua valmiiksi.

Tekojään jäädyttäminen ja ylläpitäminen vaativat paljon sähköä, ja kunnassa täytyy aina harkiten arvioida, milloin jäädytyskoneet kannattaa käynnistää ja milloin ne kannattaa ottaa keväällä pois päältä.

Toivakan tekojää on aktiivisessa käytössä, mutta kävijämäärät ovat eri luokkaa kuin isoissa kaupungeissa. Tämän vuoksi hinnalla millä hyvänsä ei ole järkevää yrittää aloittaa jäädyttämistä tai jatkaa jäädyttämistä, jos lämpötilat ovat plussalla, vettä sataa tai aurinko pehmittää jäätä.

Toivotaan siis talvea vihdoin saapuvaksi ja kunta tiedottaa hyvissä ajoin, kun pääsemme ottamaan tekojään käyttöön.

 

Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Touko Aalto, p. 040 51 69 332

Tekojääkaukalon vakiovuorojen haku Asion kautta 10.-24.11.

Yhteisöille tiedoksi: Tekojääkaukalon vakiovuorojen hakuaika on 10.-24.11.2025

Vuoroja haetaan ASIO-​varausjärjestelmän kautta. Vakiovuoroja voivat hakea urheiluseurat ja muut yhteisöt lasten, nuorten ja aikuisten harrasteliikuntaan. Vuorot ovat maksuttomia.

Vakiovuorot julkaistaan haun päätyttyä. Ensimmäisen vakiovuorohaun jälkeen vuoroja voi edelleen hakea ASIO-​varausjärjestelmän kautta.

Toivakan tekojääkaukalon arvioitu avausajankohta ilmoitetaan kauden alkaessa. Sateiset ja lämpimät säät siirtävät kaukalon avaamista.

Asio-tilavarausjärjestelmän kautta voi nyt varata myös liikuntasalia. Yksityishenkilöillä on mahdollisuus esimerkiksi varata liikuntasalia hinnaston mukaisesti salin ollessa vapaana. Koko hinnasto ja muut tiedot löytyvät Asio-palvelusta.

Linkki Asioon: varaus.asio.fi/toivakka

 

Lisätiedot:

Nuoriso- ja vapaa-aikasuunnittelija Maiju Rantanen, p. 040 553 1456

Talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin, p. 040 590 82 35

Kuntaympäristöpalvelut tiedottaa

Kuntaympäristöpalveluiden ajankohtaista

Katuvalojen vaihto LED-valoiksi jatkuu vielä marraskuun aikana. Urakassa on tarkoitus vaihtaa kaikki vanhemman malliset katuvalaisimet LED-valaistukseen, joiden tehoa voidaan lisäksi säätää katuvalojen ohjauksella.

Hankinta jaksottuu useammalle vuodelle investointimäärärahojen mukaisesti ja uudistuksella tavoitellaan merkittävää energian säästöä.

 

Tekojääkausi alkaa pakkastilanteen mukaan

Sää vaikuttaa merkittävästi siihen, milloin tekojääkaukalo saadaan käyttöön. Tekojään ylläpito ja hoito alkavat, kun on luvassa pidempää pakkasjaksoa.

 

Muistutus pimeään kauteen – Heijastin on halpa henkivakuutus

Muistutamme heijastimen käytöstä pimeään vuoden aikaan. Jalankulkijan on lain mukaan pimeällä liikkuessaan yleensä käytettävä heijastinta. Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä. Lue lisää heijastimen käytöstä Liikenneturvan sivuilta.


Jalankulkija – Vältä liukastumiset vaihtelevassa talvisäässä

Jalankulkijoiden kannattaa huomioida vaihteleva talvinen sää kevyenliikenteenväylillä kulkiessa. Varovaisuuden lisäksi kannattaa käyttää talvikeleihin soveltuvia jalkineita sekä tarvittaessa käyttää liukuesteitä tai nastakenkiä. Etenkin iäkkäillä kaatumisen todennäköisyyttä kannattaa minimoida kasvaneen murtumariskin vuoksi.

Ilmatieteen laitos varoittaa myös tarvittaessa huonosta jalankulkusäästä:

ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Liukkaus ja jalankulkusää – Ilmatieteen laitos

Luistimet esiin – tekojääkaukalon käyttövuorot päivitetty

Tekojääkaukalon vuorolista on päivitetty perjantaina 17.11.2023 ja se löytyy tästä linkistä >>>

Akkakiekko ja lonkerokerho -vuorot ovat asukkaiden yhteisöjen höntsävuoroja.

Muutokset käyttövuorolistaan mahdollisia.

 

Tekojäälle voi hakea vuoroja ja kysyä lisätietoja:

Kulttuuri- ja vapaa-aikasuunnittelija Susanna Liljander, p. 040 553 1456
susanna.liljander@toivakka.fi