Toivakan kunta etsii joukkoonsa uutta kuntaympäristöjohtajaa monipuoliseen tehtäväkokonaisuuteen

Toivakan kunta etsii joukkoonsa uutta kuntaympäristöjohtajaa

Viranhaltija toimii kuntaympäristöpalvelujen palvelualuejohtajana, on kunnan johtoryhmän jäsen sekä vastaa toimialan johtamisesta, kehittämisestä, rakentamis- ja rakennuttamistehtävistä, kiinteistöpalveluista, vesihuoltopalveluista, ruoka- ja siivouspalveluista sekä maankäytön ja kaavoituksen valmistelutehtävistä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva teknisen toimialan korkeakoulututkinto. Kuntaympäristöjohtaja vastaa toimialan ostopalveluiden hankinnasta ja sopimustoiminnasta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää teknisen toimialan hallinnon ja juridiikan ymmärrystä. Eduksi katsotaan mm. kokemus teknisen johtajan tehtävistä ja investointi- ja projektihankkeiden toteutuksesta, julkisista hankinnoista, kunnallishallinnon ja talouden ymmärrys sekä rakennustekninen osaaminen ja kunnallistekniikan ja vesihuollon tuntemus.

Arvostamme aktiivista työ- ja kehittämisotetta, kykyä analyyttiseen ja itsenäiseen asioiden valmisteluun sekä teknisen toimen henkilöstöhallinnon tuntemusta ja hyviä vuorovaikutus- ja esihenkilötaitoja.

Tehtävä on monipuolinen kokonaisuus, jonka hoitamisessa korostuvat toiminnan ja talouden syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen, asiakaslähtöisyys, sidosryhmäyhteistyö sekä joustavuus. Kuntaympäristöjohtaja toimii kuntaympäristölautakunnan esittelijänä.

Rekrytoinnin aikana voidaan tehdä soveltuvuustestit.

Virka on otettavissa vastaan sopimuksen mukaan. Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät TS:n mukaisesti, ja hakijan toivotaan esittävän oman palkkatoiveensa. Viran täytössä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakemus tulee jättää 7.10.2025 klo 15.00 mennessä KuntaRekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus sekä edellytetään huumausainetestiä koskevan todistuksen esittämistä. Huumausainetesti tehdään työhöntulotarkastuksen yhteydessä Toivakan kunnan työterveyshuollossa.

Toivakan kunta tukee työhyvinvointia ePassin liikunta- ja kulttuuriedulla. Lisäksi kunnan henkilöstö on työsuhteen kestosta riippumatta oikeutettu käyttämään maksutta koulukeskuksen kuntosalia yleisillä vuoroilla. Saat myös käyttää puoli tuntia viikossa työaikana tapahtuvaan liikuntaan. Etätyötä on mahdollista tehdä kaksi päivää viikossa.

Toivakan kunta on savuton työpaikka.

Hakemukset palkkatoiveineen ja liitteineen pyydämme toimittamaan Kuntarekry-palvelun kautta 7.10.2025 klo 15 mennessä. Linkki Kuntarekryyn: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kuntaymparistojohtaja-679907/

Lisätiedot: Toivakan kunnanjohtaja Touko Aalto, p. 040 51 69 332 | touko.aalto@toivakka.fi.

Tule kunnanjohtajaksi tulevaisuuteen suuntaavaan ja kehitysmyönteiseen Toivakan kuntaan

Haemme kunnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkaan. Hakuaika virkaan on 4.4.-2.5.2023.

Kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnon johtotehtävistä.

Arvostamme valmiutta sitoutua Toivakan kunnanjohtajan virkaan, kykyä edistää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kunnan elinvoimaisuutta sekä sen pito- ja vetovoimaa yhdessä muiden tahojen kanssa. Työsi ydin on toimia kuntalaisten ja kunnan etua ajatellen. Lisäksi arvostamme esiintymisvarmuuttasi: Viestintä sekä sidosryhmätyö ovat sinulle olennainen osa johtajuutta. Strateginen ajattelu sekä kyky asioiden, ihmisten ja verkostojen johtamiseen on vahvuutesi. Toivomme sinulla olevan monipuoliset ja laajat verkostot, joissa toimit luontevasti. Olet vastuunkantaja, mutta osaat jakaa ja vaatia vastuuta oikeudenmukaisella otteella. Odotamme sinulta hyvää elinkeinoelämän ja maaseutuympäristön tuntemusta.

Virka täytetään 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Kunnanjohtajalle tehdään johtajasopimus. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun henkilön on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista ja hyväksytty huumausainetestitulos.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät soveltuvin osin KVTES:n mukaisesti. Palkkaus määräytyy kokonaiskuukausipalkkana. Hakijat voivat esittää oman palkkatoivomuksensa. Valintaprosessissa voidaan käyttää tarvittaessa soveltuvuusarviointia.

Lisätietoja tehtävästä antaa kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, 050 307 6114, kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen, 040 5231633 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Jäntti, 040 5151686.

Hakuaika päättyy 2.5.2023 klo 15. Jätä hakemuksesi palkkatoivomuksineen sähköisesti osoitteessa kuntarekry.fi (työavain 511292).

Toivakan kunta on savuton työpaikka.