Kiinnostaisiko ryhtyä kerhonohjaajaksi oman harrastuksesi opettamiseksi perusopetuksen oppilaille?

Oletko kenties jonkin harrastuslajin taitaja, jolla olisi intoa toimia harrastuksen opettamisessa kerhon vetäjänä? Kyseessä voi olla liikuntalaji, käsityöt, nikkarointi tai jokin muu mielekäs harrastus, jonka osaaja olet ja olisit kiinnostunut opettamaan sitä kerhossa myös kouluikäisille.

Etsimme innokkaita kerhonohjaajia, joilla olisi intoa jakaa tietotaitoaan harrastuksensa parista. Kerhonohjaajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Säännöllisen kerhon ohjauksesta saa myös palkan.

Kerhotoiminnassa on kyse Harrastamisen Suomen mallin mukaisesta kerhosta:

Kunnat järjestävät harrastukset perusopetuksen vuosiluokkien 1.–9. oppilaille. Harrastustarjonta valitaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan. Harrastusryhmiä järjestetään kunnan oman henkilöstön kuten opettajien voimin. Harrastusten järjestäjinä toimivat myös urheiluseurat, kulttuuritoimijat, nuorisojärjestöt ja muut harrastustoimintaa järjestävät yhteisöt, joilla on osaamista lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.

Harrastamisen Suomen mallin kerhojen järjestämisen pääkohdat ovat:

  • kerho on kouluajan välittömässä yhteydessä ennen tai jälkeen (klo 8 – 9 tai klo 15 – 16)
  • kerho on säännöllistä toimintaa, kerhoa pidetään joka viikko
  • kerho kestää koko lukuvuoden alkaen heti koulujen alettua ja päättyen koulujen loppuessa
  • kerhot on tarkoitettu 1. – 9. -luokkalaisille
  • kerho voi olla yhden aiheen kerho tai monilajikerho

Kerhonohjaajan kriteerit:

  • Yli 18-vuotias. Kerhon ohjaaminen voisi olla myös esimerkiksi eläkeläiselle sopivaa puuhaa
  • Haluaa toimia lasten ja nuorten kanssa ja kykenee pitämään kerhoa heille
  • Saa palkkaa kerhonohjaamisesta
  • Sitoutuu tehtävään lukuvuodeksi (jos on toinen kerhonohjaaja, kerhoa voi pitää vuoroviikoin)

Kiinnostuitko ja haluaisit toimia kerhonohjaajana? Ota rohkeasti yhteyttä:

 

Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

p. 050 475 1051

sirpa.orell-pohjola@toivakka.fi

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikasihteeri Satu Paalanen (ma 13.2. alkaen)

p. 040 5531 456

satu.paalanen@toivakka.fi 

Harrastamisen Suomen mallista lisätietoa löytyy osoitteesta www.harrastamisensuomenmalli.fi