Jyväskylän seudun joukkoliikenne LINKKI
Tiedote 10.9.2025
Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunta hyväksyi osaltaan vuoden 2026 talousarvion
Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunta päätti hyväksyä kokouksessaan 10.9. oman toimivaltansa osalta seudullisen joukkoliikenteen vuoden 2026 talousarvioehdotuksen. Seuraavaksi talousarvioehdotus etenee Linkki-joukkoliikenteen kuntien käsittelyyn.
Talousarviossa seudullisen joukkoliikenteen tuloiksi vuonna 2026 on arvioitu 18 821 899 euroa, menoiksi 27 794 000 euroa. Koska menoja on noin 11,2 miljoonaa euroa enemmän kuin tuloja, alijäämä katetaan kuntien rahoituksella. Maksuosuudet jyvitetään kunnille lautakunnan hyväksymien kustannusjakoperiaatteiden perusteella. Uusista kunnista Äänekosken, Hankasalmen ja Toivakan maksuosuuksiin vaikuttaa MAL-sopimukseen kirjattu siirtomääräraha 800 000 euroa, jota valtio maksaa liikenteen järjestämiseen vuosina 2024–2027.
Vuoden 2026 talousarvio mahdollistaa nykyisen linjaston sekä laajentuneen viranomaisalueen joukkoliikennetarjonnan ylläpitämisen. Edellytyksenä kuitenkin on, että matkamäärät nousevat tavoitteiden mukaisesti koko seudulla ja joukkoliikenteen valtionavustukset säilyvät vähintään arvioidulla tasolla. Jos eteen tulee tilanne, jossa taloutta joudutaan tasapainottamaan, mahdollisia keinoja ovat lippuhintojen korotukset ja/tai liikennetarjonnan supistaminen sekä kuntien maksuosuuksien lisääminen.
Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunta toimii seitsemän kunnan yhteisenä joukkoliikenteestä vastaavana viranomaisena Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa, Toivakassa, Äänekoskella, Hankasalmella ja Petäjävedellä.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion 24.11.2025
Jyväskylässä lautakuntien tulee antaa talousarviokehykseen perustuvat talousarvioesityksensä 12.9.2025 mennessä. Kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistaan 20.10. Kaupunginhallitus antaa valtuustolle oman talousarvioesityksensä 6.–7.11. pidettävän talousarvioseminaarin päätteeksi. Kaupunginvaltuuston päätösasiana talousarvio on 24.11.
Kokouksen asiakirjojen linkki löytyy joukkoliikennelautakunnan verkkosivulta osoitteesta https://jyvaskyla.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Jyvaumlskylaumln_seudun_joukkoliikennelautakunta/Kokous_1092025
Kokousmateriaalit ovat pdf-tiedostomuodossa.
Lisätietoja:
Jussi Kaarisalo, Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja, p. 040 705 9383, jussi.kaarisalo[a]jyvaskyla.fi
Kari Ström, palvelupäällikkö, Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunnan esittelijä, p. 050 60943, kari.strom[a]jyvaskyla.fi
Linkki talousarviokokouksen ennakkotiedotteeseen: https://linkki.jyvaskyla.fi/uutinen/2025-09-08_joukkoliikennelautakunta-kasittelee-109-vuoden-2026-talousarvioehdotusta