Siirry sisältöön

Kuntaympäristölautakunnan 20.8. kokouksen päätöksiä

Tiedote 

25.8.2025

Toivakan kuntaympäristölautakunnan keskiviikon 20.8. kokouksessa käsiteltiin muun muassa Toivakan läntisen rantaosayleiskaavan muutoksen, osa-alue 2, hyväksymistä, vanhan viraston purku-urakkaa sekä muissa asioissa katupäällystyksiin varattua määrärahaa.

Tilanne Toivakan läntisen rantaosayleiskaavan muutoksen (osa-alue 2) käsittelyvaiheista

 Toivakan kunnassa valmistellaan läntisen alueen rantaosayleiskaavan muutosta (osa-alue 2). Kyseinen kaava ohjaa Toivakan kunnan alueella olevien Päijänteen rantojen käyttöä asumisen, matkailun, virkistyksen, maa- ja metsätalouden sekä luonnon ja maiseman suojelun kannalta.

Kaavan käsittely tähän mennessä: Kaavaluonnos oli nähtävillä talvella 2021–2022. Kaavaehdotus oli nähtävillä 14.12.2022–23.1.2023. Nähtävilläoloaikana saatiin useita viranomaislausuntoja ja maanomistajien muistutuksia. Lisäksi loppuvuodesta 2024 useat luonnonsuojelujärjestöt jättivät yhteisen kannanoton.

Kaavassa on noussut erityisesti esille Mämminiemen ja Leirikallion matkailupalvelujen alueiden ratkaisut. Kuntaympäristölautakunta päätti 15.1.2025, että kaavaa tarkistetaan näiltä osin ja että maanomistajille järjestetään erilliskuulemiset. Jyväskylän kaupunki antoi 6.5.2025 lausunnon, jonka mukaan matkailualueiden rakennusoikeus tulee puolittaa ja Mämminiemen pohjoisranta säilyttää retkeily- ja ulkoilualueena.

Toivakan kuntaympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti 20.8.2025 kuntaympäristöjohtajan kokouksessa tekemän muutosehdotuksen, että kaavoittaja laatii kaava-asiakirjat valmiiksi ja käsittelyä jatketaan niiden valmistuttua.

 

Vanhan viraston purku-urakka etenee

Toivakan kunta on pyytänyt tarjoukset vanhan virastotalon purkamisesta. Purkaminen rajautuu paloasemarakennukseen, jossa on parhaillaan käynnissä talotekniikan muutostyöt. Virastotalon purku-urakka tehdään erillisenä urakkana niin, että purkamisen jälkeen paloaseman muutostyöurakka jatkuu uuden julkisivun rakentamisena purkamisen rajapintaan.

Hankintaa on valmisteltu kansallisen kynnysarvon alittavana rakennusurakkana niin, että urakasta pyydetään useita tarjouksia.

Määräaikaan mennessä tarjouksen purku-urakasta jättivät Mestaripurkajat Oy, Ahosen Palvelut Oy ja Purkupiha Oy. Tarjousten selonottoneuvottelut käytiin kahden halvimman tarjouksen jättäneen urakoitsijan kanssa 14.8.2025 ja 18.8.2025.

Kuntaympäristölautakunta tekee hankintapäätöksen hyväksyttyjen investointien mukaisissa rakennusurakoissa, kun hankinnan arvo ylittää kuntaympäristöjohtajan toimivallan ja hankinnan arvo on alle 300 000 euroa.

Kuntaympäristöjohtajan kokouksessa tekemä päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti: Kuntaympäristölautakunta päättää valita vanhan viraston purku-urakoitsijaksi Mestaripurkajat Oy:n. Valintaperusteena on edullisin tarjous, 119 500 € (alv 0 %).

 Muissa asioissa muun muassa katupäällystyksiin varatuista määrärahoista

Ensisijaisesti katupäällystyksiin varattua määrärahaa käytetään Silanterintiehen ja mahdollisuuksien mukaan Versotiehen sekä Uudensillantiehen. 

Lisätiedot: 

Kuntaympäristöjohtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035

Koko pöytäkirja luettavissa täällä.

 

Takaisin ajankohtaisiin