RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maaseutukehitys ry:n lisärahoituspyyntö päätettyihin kuntarahoitusosuuksiin ohjelmakaudella 2023-2027
Kh 30.05.2022 § 139
Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, 050 307 6114, talous- ja hallintosihteeri Henna Breilin, 040 5908 235
Maa- ja metsätalousministeriössä on menossa ohjelmakaudelle 2023-2027 Leader-ryhmien rahoittamisen toisen vaiheen haku, johon osoitetut hakemukset tulee toimittaa ministeriöön 23.6.2022 mennessä.
Kuntarahoituksen lopulliset sitoumukset toimitetaan tähän hakuun mukaan.
Maaseutukehitys ry on hakenut keväällä 2021 ensimmäisen hakukierroksen yhteyteen alueensa kunnista sitoumukset toiminta-
alueellensa ja viime kevään tiedon mukaan lasketut kuntarahaosuudet.
Uuden ohjelmakauden valmistelun edetessä Maaseutukehityksen hallituksessa on päädytty hakemaan alueen kunnilta lisärahoitusta jo myönnettyihin rahoitusosuuksiin. Kunnat ostavat sijoittamallaan eurolla neljä euroa EU:n ja valtion rahoitusta oman alueen kehittämiseen. Tulevalla ohjelmakaudella Maaseuturahoituksesta ohjautuu
Leader-toimintaan aiempaa isompi osuus.
Maaseutukehitys ry perustelee lisärahoituspyyntöään seuraavasti
- Leader-rahoituksen rahoitusvälineet ja rahoitettavat kohteet monipuolistuvat alkavalla kaudella sekä yhteisöllisessä että yritystoiminnan kehittämisessä.
- Alkavalla ohjelmakaudella osa yritystoimintaan liittyvistä tukimuodoista on ainoastaan Leader-ryhmien rahoituskehyksistä rahoitettavissa olevia. Aiemmin Ely-keskuksilla ja Leader-ryhmillä olivat samat tukimuodot
ja sen vuoksi yrityksiä pystyttiin ohjaamaan suoraan Ely:stä rahoitettaviksi kaikissa tukimuodoissa.
- Rahoituskauden 2023-2027 toimintoja toteutetaan kaksi lisävuotta (n+2) eli vielä vuonna 2029.
- Maaseutukehityksen alueella on vahva asukas- ja paikallislähtöinen tarve ja kysyntä toimijoiden keskuudessa Leader-rahoitukselle.
Kuntaosuudet laskutetaan Maa- ja metsätalousministeriön suorittaman Leader-ryhmäksi valinnan ja lopullisen rahoituskehyksen hyväksymisen jälkeen vuosittain, vuodesta 2023 alkaen.
Tämä lisärahoituspyyntö koskee 150 000 euron kokonaissummaa, josta 147 000 euroa on Leader-toimintaan ja 3000 euroa Sisä-Suomen kalatalousohjelmaan.
Rahoitus jakautuu kuntien kesken samassa suhteessa (väkiluku 31.12.2019) kuin jo myönnetty kuntarahoitus.
Kunnat / % | Lisäys Leader-toimintaan | Lisäys kalatalousohjelmaan | Lisäys yhteensä |
Hankasalmi/32,59 | 47 907,30 | 977,70 | 48 885,00 |
Joutsa/29,26 | 43 012,20 | 877,80 | 43 890,00 |
Konnevesi/17,56 | 25 813,20 | 526,80 | 26 340,00 |
Toivakka/15,97 | 23 475,90 | 479,10 | 23 955,00 |
Luhanka/4,62 | 6 791,40 | 138,60 | 6 922,00 |
Yhteensä | 147 000,00 | 3 000,00 | 150 000,00 |
Lisäyksien jälkeen Maaseutukehityksen rahoituskehykseksi esitetään noin 5,4miljoonaa euroa vuosille 2023-2027. Tästä summasta on julkista rahoitusta yhteensä noin 3,5 milj. €. Julkisesta rahoituksesta 20 % (707 887,50 €) on kuntarahaa, jonka vastineeksi saadaan 43 % EU rahaa (1,5 milj.€) ja 37 % valtion rahaa (1,3 milj. €).
Leader-toiminnan lisäksi strategiassa on varauduttu osallistumaan vuosina 2022-2027 kuuden Leader-ryhmän alueella toteutettavaan Sisä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisohjelmaan, jonka osalta alueemme kuntaosuus on yhteensä 21 000 €. Kalatalousryhmän kehittämisohjelman kokonaisrahoitus on 1,2 milj. €, josta kuntien osuus on noin 10 %. Ilman kuntavastinrahaa EU:n ja valtion rahoitusta ei ole mahdollista saada.
Uuden ohjelmakauden arvioitu kuntarahatarve sekä Leader-toiminnalle että Sisä-Suomen kalatalousryhmän ohjelmalle on yhteensä 728 887,50 euroa. Kuntien osuudet jaetaan asukaslukujen (väkiluku 31.12.2019) suhteessa viidelle vuodelle.
Kuntarahoituksen määrä lisäysten jälkeen, sisältää kevään 2021 sitoumukset ja tämän lisärahoituspyynnön:
Alueen kunnat | Asukasmäärä 31.12.2019 | Leader-rahoitus | Kalatalousrahoitus | Yhteensä |
Hankasalmi | 4875 | 230 719,80 | 6 843,70 | 237 563,50 |
Joutsa | 4377 | 207 149,70 | 6 143,80 | 213 293,50 |
Konnevesi | 2627 | 124 325,70 | 3 690,80 | 128 016,50 |
Toivakka | 2388 | 113 025,90 | 3 353,10 | 116 379,00 |
Luhanka | 690 | 32 666,40 | 968,60 | 33 635,00 |
Yhteensä | 14957 | 707 887,50 | 21 000,00 | 728 887,50 |
Kunnilta pyydetään kirjalliset päätökset sitoutumisesta lisärahoitukseen ohjelmakaudella 2023-2017 viimeistään 17.6.2022 mennessa.
Ohjelmakaudella 2023-2027 Toivakan kunnan vuosittainen osuus lisärahoituksesta on 4 791,00 €.
Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen
Päätösehdotus Kunnahallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se sitoutuu Maaseutukehitys ry:n lisärahoitukseen ohjelmakaudella 2023-2027.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kv 13.06.2022 § 27
108/00.01.05/2022
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää sitoutua Maaseutukehitys ry:n lisärahoitukseen ohjelmakaudella 2023-2027.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |