Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 14


 

Perusturvalautakunnan talousarvion 2022  ylitysten hyväksyminen

 

Kh 27.02.2023 § 36 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintosihteeri Henna Breilin, 040 5908 235

 

Kuntalain 110 §:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Vuoden 2022 talousarvio on nettositova lautakuntatasolla eli lautakuntien toimintakate on valtuuston nähden sitova. Talousarvion sitovuus valtuustoon nähden vuonna 2022 koskee vain ulkoisia menoja ja tuloja. Tavoite on, että tilivuotta koskevat määrärahojen lisäykset käsitellään tilivuoden aikana.

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt perusturvalautakunnan 425.000,00 euron lisämäärärahaesityksen sairaanhoitopiirin alijäämien kattamiseksi. Lisämäärärahaesityksestä 150.000,00 euroa varattiin seututerveyskeskuksen alijäämien kattamiseen ja 275.000,00 euroa sairaanhoitopiirin alijäämien kattamiseen. Kunta oli jo vuonna 2021 varautunut alijäämien kattamiseen 300.000,00 eurolla.

 

Sairaanhoitopiirin katettava alijäämä oli 648.317,14 € ja seututerveyskeskuksen katettava alijäämä oli 199.023,89 euroa. Yhteensä katettava summa oli 847.341,03 €.

 

Varautumisesta ja lisämäärärahaesityksestä huolimatta 31.12.2022 sairaanhoitopiirin alijäämää jäi vielä katettavaksi 122.341,03 euroa.

 

Perusturvan toimintatuottojen hyvän toteuman takia, lautakunnan valtuuston sitova erä eli ulkoinen toimintakate ylittyi 37.305,10 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle hyväksyttäväksi perusturvalautakunnan vuoden 2022 talousarvion ylityksen 37.305,10 euroa.

 

Päätös Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle hyväksyttäväksi perusturvalautakunnan vuoden 2022 talousarvion ylityksen 20.260,80 €.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kv 06.03.2023 § 14  

239/02.02.02/2022  

 

 

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy perusturvalautakunnan vuoden 2022 talousarvion ylityksen 20.260,80 €.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.