Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 29


Liite 1 Valtuusto_äänestys_12062023

 

Kunnanjohtajan viran täyttäminen

 

Kh 27.03.2023 § 72 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin, 040 5908 235

 

Toivakan kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen on valittu Viitasaaren kaupunginjohtajaksi Viitasaaren valtuuston kokouksessa 6.3.2023. Viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi. Työntekijän tai viranhaltijan pyynnöstä tai suostumuksella voidaan noudattaa lyhyempää irtisanomisaikaa. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304) 40 § Irtisanomisaika).

 

Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen on toimittanut oheisen irtisanomisilmoituksen 21.3.2023.

 

"Irtisanoudun Toivakan kunnanjohtajan virasta siten, että virkasuhteeni viimeinen päivä on 31.5.2023.

 

Kiitän lämpimästi kaikkia kunnanvaltuutettuja yhteistyöstä viime vuosien aikana.

 

Toivakassa 21.3.2023

Helena Vuopionperä-Kovanen"

 

Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen viimeinen virassaolopäivä on 31.5.2023 ja vuosilomalla hän on 28.4.-31.5.2023.

 

Kuntalain 7 luvun 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Määräajan pituudesta ei ole laissa määräyksiä, vaan asia on kunnan harkinnassa. Hakuilmoituksessa mainitaan, täytetäänkö virka toistaiseksi vai määräajaksi ja määräaika mainitaan myös. Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kuntalaki ei määrittele kunnanjohtajan kelpoisuusehtoja koskevia määräyksiä, joten kunnan tulee erikseen määritellä viranhaltijalta vaadittava kelpoisuus.

 

Toivakan kunnan hallintosäännön § 39 mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto.

 

Toivakan kunnan hallintosäännön § 40 mukaan, kun valinnasta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai työsuhteen laittaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

 

 

 

Ottaen huomioon käsiteltävänä olevan asian luonne, asia käsitellään kunnanhallituksen puheenjohtajan esittelystä.

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen irtisanoutumisen sekä saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle;
2. kunnanjohtajan virkasuhteen muoto on vakinainen, toistaiseksi voimassa oleva;
3. kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnon johtotehtävistä;
4. soveltuvuutta arvioitaessa arvostetaan
- valmiutta sitoutua Toivakan kunnanjohtajan virkaan
- kykyä strategiseen ajatteluun, johtamiseen ja kehittämiseen
- kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen johtamiseen sekä erittäin hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
- hyvää elinkeinoelämän ja maaseutuympäristön tuntemusta sekä markkinointi- ja yrittäjähenkisyyttä;
- laaja-alaisia verkostoja yhteiskunnan eri osa-alueilta
- perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja - talouteen
5. virka täytetään 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan;
6. viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa;
7. virka laitetaan haettavaksi ajalla 4.4.-2.5.2023;
8. hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Kuntalehdessä, Keskisuomalaisessa ja Kuntarekryssä;
9. kunnanjohtajan haastatteluryhmään kuuluvat kunnanhallitus kokonaisuudessaan ja valtuuston puheenjohtajat;
10. valintaprosessissa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa;
11. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan päättämään mahdollisesta hakuajan jatkamisesta;
12. virkaan voidaan valita suostumuksen antaja.

 

Päätös Helena Vuopionperä-Kovanen poistui kokouksesta klo 18.07.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:

Kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotus

Kunnanhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen irtisanoutumisen sekä saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle;
2. kunnanjohtajan virkasuhteen muoto on vakinainen, toistaiseksi voimassa oleva;
3. kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnon johtotehtävistä;
4. soveltuvuutta arvioitaessa arvostetaan
- valmiutta sitoutua Toivakan kunnanjohtajan virkaan
- kykyä strategiseen ajatteluun, johtamiseen ja kehittämiseen
- kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen johtamiseen sekä erittäin hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
- hyvää elinkeinoelämän ja maaseutuympäristön tuntemusta sekä markkinointi- ja yrittäjähenkisyyttä;
- laaja-alaisia verkostoja yhteiskunnan eri osa-alueilta
- perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja - talouteen
5. virka täytetään 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan;
6. viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa;
7. virka laitetaan haettavaksi ajalla 4.4.-2.5.2023;
8. hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Kuntalehdessä, Keskisuomalaisessa ja Kuntarekryssä;
9. kunnanjohtajan haastatteluryhmään kuuluvat kunnanhallitus kokonaisuudessaan, valtuuston puheenjohtajat ja täydentäen haastatteluryhmää valtuuston jäsenillä niin, että kaikista valtuuston puolueista on edustaja;
10. valintaprosessissa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa;
11. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan päättämään mahdollisesta hakuajan jatkamisesta;
12. virkaan voidaan valita suostumuksen antaja.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Helena Vuopionperä- Kovanen palasi kokoukseen klo 19.06.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 19.06-19.14.

 

 

Kv 03.04.2023 § 19 

 

 

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää
1. merkitä tiedoksi kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen irtisanoutumisen sekä saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle;
2. kunnanjohtajan virkasuhteen muoto on vakinainen, toistaiseksi voimassa oleva;
3. kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus kunnallishallinnon johtotehtävistä;
4. soveltuvuutta arvioitaessa arvostetaan
- valmiutta sitoutua Toivakan kunnanjohtajan virkaan
- kykyä strategiseen ajatteluun, johtamiseen ja kehittämiseen
- kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen johtamiseen sekä erittäin hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
- hyvää elinkeinoelämän ja maaseutuympäristön tuntemusta sekä markkinointi- ja yrittäjähenkisyyttä;
- laaja-alaisia verkostoja yhteiskunnan eri osa-alueilta
- perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja - talouteen
5. virka täytetään 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan;
6. viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa;
7. virka laitetaan haettavaksi ajalla 4.4.-2.5.2023;
8. hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Kuntalehdessä, Keskisuomalaisessa ja Kuntarekryssä;
9. kunnanjohtajan haastatteluryhmään kuuluvat kunnanhallitus kokonaisuudessaan, valtuuston puheenjohtajat ja täydentäen haastatteluryhmää valtuuston jäsenillä niin, että kaikista valtuuston puolueista on edustaja;
10. valintaprosessissa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa;
11. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan päättämään mahdollisesta hakuajan jatkamisesta;
12. virkaan voidaan valita suostumuksen antaja.

 

Päätös Helena Vuopionperä-Kovanen poistui esteellisenä kokouksesta yleisön joukkoon klo 18.05.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Helena Vuopionperä-Kovanen palasi kokoukseen klo 18.16.

 

 

Kh 08.05.2023 § 112 

 

 

 

Valmistelija 

 

 

 Kunnanjohtajan virka oli haettavana 4.4.-2.5.2023. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry-palvelussa, TE-toimiston verkkosivuilla, Kuntalehden verkkosivuilla, Keskisuomalaisessa ja oikotie työpaikat -palvelussa.

 

 Hakuajan päättymiseen mennessä hakemuksia oli tullut 15 kpl ja yksi suostumus. Hakuajan päättymisen jälkeen on tullut ilmi, että todennäköisesti kaksi hakemusta on tehty hakijaksi ilmoitetun siitä tietämättä. Nämä hakijat on jätetty pois listasta.

 

 Kunnanjohtajan virkaa hakivat

 

 Kai Hostikka, sähköalan koulutus

 Kari Jalkanen, metsätalousinsinööri AMK

 Raisa Kinnunen, KTM, agrologi AMK, Vesannon kunta

 Verner Vähätalo, ylioppilas

 Kari Nyman, ATK merkonomi

 Ilkka Saari, Kone DI, tradenomi

 Kirsi Kellokangas, tradenomi ylempi AMK, ammattiopettajan pedagoginen pätevyys, Kinnulan kunta

 Jussi Manninen, koneistaja

 Joni Putkinen, liikuntatieteiden maisteri, Ilomantsin kunta

 Mikko Kovanen, DI, Kangasniemen kunta

 Perttu Sonninen, HTM, YTK, tradenomi, Pihtiputaan kunta

 Jukka Kaistinen, Ekonomi, Muuramen kunta

 Kirsi Kinnunen, DI

 

 Suostumuksen antaja

 Touko Aalto, YTM, Suomen Apteekkariliitto

 

 Haastatteluryhmän esitys haastateltavista annetaan kokouksessa. Haastattelupäivä on perjantaina 12.5.2023.

 

 

Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja   

 

Päätösehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Jari Lämsä poistui esteellisenä kokouksesta klo 16.33.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan kokouksessa tekemä ehdotus:

Haastattelutyöryhmä esittää kunnanhallitukselle, että kunnanjohtajan virkaan haastatellaan seuraavat henkilöt

Raisa Kinnunen, KTM, agrologi AMK
Kirsi Kellokangas, tradenomi ylempi AMK, ammattiopettajan pedagoginen pätevyys
Mikko Kovanen, DI
Perttu Sonninen, HTM, YTK
Jukka Kaistinen, ekonomi
Touko Aalto, YTM

Haastattelut pidetään perjantaina 12.5.2023.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kh 22.05.2023 § 128 

 

 

 

Valmistelija 

 

Haastattelutyöryhmä haastatteli perjantaina 12.5.2023 kuusi virkaan hakenutta.

 

Haastattelujen perusteella haastattelutyöryhmä päätti kutsua soveltuvuusarviointiin Perttu Sonnisen, Touko Aallon ja Jukka Kaistisen.

 

Valtuutetuille soveltuvuusarviointiin kutsutut henkilöt esittäytyvät torstaina 1.6.2023 järjestettävässä iltatilaisuudessa.

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Jari Lämsä ja Henna Breilin jääväsivät itsensä tämän pykälän käsittelyn ajaksi (palvelussuhdejäävi) ja poistuivat kokouksesta klo 18.05. Puheenjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä.

Merkittiin tiedoksi.

Jari Lämsä ja Henna Breilin palasivat kokoukseen klo 18.42.

 

 

Kh 05.06.2023 § 140 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kunnanjohtajan viran hakuaika päättyi 2.5.2023. Hakuajan päättymiseen mennessä hakemuksia oli tullut 15 kpl ja yksi suostumus. Hakuajan päättymisen jälkeen on tullut ilmi, että todennäköisesti kaksi hakemusta on tehty hakijaksi ilmoitetun siitä tietämättä. Henkilökohtaiseen haastatteluun kutsuttiin kuusi hakijaa. Haastatteluissa pyrittiin samalla haastattelurungolla saamaan esille hakijoiden välisiä eroavaisuuksia hakuilmoituksissa esitettyihin seikkoihin nähden.

 

Pakollisten kelpoisuusehtojen puolesta kaikki kuusi, jotka haastateltiin, olisivat päteviä tehtävään. Haastattelutyöryhmä käytti hakuilmoituksen koko laajuutta hakijoiden arviointiin ja ratkaisevaksi tekijäksi muodostuivat hakijoiden henkilökohtaiset, kunnanjohtajan tehtävää tukevat ominaisuudet. Henkilökohtaisten haastattelujen perusteella kärkihakijoiksi valikoituivat Perttu Sonninen, Jukka Kaistinen ja Touko Aalto. Kaikki kolme kutsuttiin soveltuvuusarviointiin.

Valtuustolla on ollut käytettävissään kaikkien hakijoiden kaikki hakumateriaalit, rekrytointijärjestelmästä saatavana oleva yhteenvetotaulukko ja ansiovertailu. Lisäksi valtuustolle on raportoitu soveltuvuusarvioinnin tulokset. Yleisölle avoin kolmen kärkiehdokkaan haastattelutilaisuus pidettiin 1.6.2023.

 

Kuntalain 41 §:n ja Toivakan kunnan hallintosäännön 41 §:n mukaan valtuusto valitsee kunnanjohtajan. Kuntalain 105 §:n mukaan vaali toimitetaan enemmistövaalina.

Kunnanjohtajalle laaditaan johtajasopimus, jossa on määritelty viranhoitoon liittyvät olennaiset ehdot, kuten palkkaus, luontaisedut ja muut palvelussuhteen ehdot. Kuntalain 42 §:n mukaisesti johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus.

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. valtuusto toimittaa kunnanjohtajan vaalin,
2. virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu esittää hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan,
3. virka täytetään 1.8.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevana,
4. päätös astuu voimaan 12.6.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Päätös Jari Lämsä ja Henna Breilin poistuivat kokouksesta klo 17.10.
Marja-Liisa Paljakka ja Varja Oksanen saapuivat kokoukseen klo 17.10.

Puheenjohtaja toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän käsittelyn ajan.

Haastattelutyöryhmä ehdottaa kunnanhallitukselle, että valtuusto toimittaa kunnanjohtajan vaalin.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan kokouksessa tekemä muutosehdotus:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1) valtuusto toimittaa kunnanjohtajan vaalin,
2) virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu esittää hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan,
3) virka täytetään 1.8.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevana,
4)  päätös astuu voimaan 12.6.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
5) valtuusto toimittaa myös varalle valittavan vaalin.
Lisäksi kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtajan kokonaispalkka on 6500 - 7000 €/kk. Kunnanjohtajalle maksetaan hallintosäännön mukaisesti kokouspalkkiot.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Marja-Liisa Paljakka ja Varja Oksanen poistuivat kokouksesta klo 17.55.

 

 

Kv 12.06.2023 § 29  

79/01.01.01/2023  

 

 

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1) toimittaa kunnanjohtajan virkavaalin,
2) että, virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu esittää hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan,
3) virka täytetään 1.8.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevana,
4) päätös astuu voimaan 12.6.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta,
5) toimittaa myös varalle valittavan vaalin.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päättää suorittaa kunnanjohtajan ja varalle valittavan virkavaalit.
Virkaan valitun henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kunnanjohtajan kanssa tehdään kuntalain mukainen johtajasopimus. Sen laatimisesta vastaa kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Varja Oksanen käytti vasemmistoryhmän ryhmäpuheenvuoron. Vasemmistoryhmä esitti yksimielisesti, että kunnanjohtajan virkaan valitaan Touko Aalto.
Mika Mäkelä käytti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron. Perussuomalaiset esittivät ryhmäpuheenvuorossa, että valtuusto päättää, ettei Touko Aalto täytä kelpoisuusehtona vaadittavaa kunnallisjohdon kokemusta.
Kokouksessa pidettiin tauko 18.38-18.47.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty esitys, josta on äänestettävä.
Ne, jotka ovat sitä mieltä, että Touko Aalto täyttää kelpoisuusehdot, äänestävät JAA.
Ne, joiden mielestä Touko Aalto ei täytä kelpoisuusehtoja, äänestävät EI.
Äänet jakaantuivat seuraavasti:
JAA - 16
EI - 5
Juha Juusela jätti eriävän mielipiteen.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Sinikka Jäntti esitti suljettua lippuäänestystä niin kunnanjohtajan virkavaaliin kuin varalle valittavan virkavaaliin.
Puheenjohtaja totesi, että enemmistövaali toimitetaan suljetuin lipuin, jos yksikin valtuutettu sitä vaatii ja nyt on vaadittu suljettua lippuäänestystä virkavaalien osalta, joten sellaiset järjestetään. Puheenjohtaja totesi äänestysmenettelystä hallintosäännön ja kuntalain pohjalta seuraavaa:
- Vaalit toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä ja ääntenlaskijoina toimivat kokouksen pöytäkirjantarkastajat Juha Juusela ja Veli Pekka Vihinen.
- Ääni voidaan antaa kenelle tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävälle hakijalle, vaikkei häntä olisi keskustelussa ehdotettu tai kannatettu.
- Äänestyslippuun kirjoitetaan selvästi ehdokkaan etu- ja sukunimi.
- Mikäli äänestyksestä ei selvästi ilmene, ketä ehdokasta tarkoitetaan tai äänestykseen on tehty jokin muu merkintä kuin vain ehdokkaan nimi, katsotaan tällainen äänestys mitättömäksi.
- Jos kunnanjohtajan tai varalle valittavan vaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.
- Mikäli vaalissa päädytään tasatulokseen, valinta ratkaistaan arvalla.
Aloitettiin kunnanjohtajan virkavaalin vaalitoimitus suljetulla lippuäänestyksellä aakkosjärjestyksessä. Suljetun lippuäänestyksen jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen äänten laskun ajaksi klo 19.04 ja kokousta jatkettiin klo 19.07.
Ääntenlaskijat laskivat äänet ja ilmoittivat puheenjohtajalle äänestystuloksen. Puheenjohtaja totesi, että äänestyksessä on annettu 21 äänestyslippua ja hylättyjä ei yhtään.
Puheenjohtaja ilmoitti, että ääniä on annettu seuraavasti:
- Touko Aalto 11 ääntä
- Perttu Sonninen 10 ääntä
Puheenjohtaja totesi, että ensimmäisessä vaalissa valinta on ratkennut ja valitulle on annettu ääniä enemmän kuin puolet, joten Toivakan kunnanjohtajan virkaan on tullut valituksi Touko Aalto.

Juha Juusela, Mika Mäkelä, Topi Saarelainen, Tuija Rinne ja Marja-Liisa Paljakka jättivät eriävän mielipiteen.

Aloitettiin varalle valittavan vaalitoimitus suljetulla lippuäänestyksellä aakkosjärjestyksessä. Suljetun lippuäänestyksen jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen äänten laskun ajaksi klo 19.20 ja kokousta jatkettiin klo 19.23.
Ääntenlaskijat laskivat äänet ja ilmoittivat puheenjohtajalle äänestystuloksen. Puheenjohtaja totesi, että äänestyksessä on annettu 21 äänestyslippua ja hylättyjä 1 kpl ja tyhjiä 1 kpl.
Puheenjohtaja ilmoitti, että ääniä on annettu seuraavasti:
- Perttu Sonninen 18 ääntä
- Jukka Kaistinen 1 ääni

Puheenjohtaja totesi, että varalle valittavan vaalissa valinta on ratkennut ja valitulle on annettu ääniä enemmän kuin puolet, joten varalle on tullut valituksi Perttu Sonninen.

Kunnanhallituksen ehdotukset kohdat 2-4 hyväksyttiin yksimielisesti.