RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi
Perltk 07.06.2022 § 40
Valmistelija Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki, 0400 393 009, vanhuspalveuvastaava Annukka Niemi, 040 839 3489
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli vanhuspalvelulaki (980/2012 § 5) velvoittaa kuntaa laatimaan suunnitelman toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä. Suunnitelma on laadittava osana kunnan strategista suunnittelua. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain.
Suunnitelmassa tulee arvioida ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä ikääntyneen väestön palveluntarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.
Suunnitelmassa on määriteltävä tavoitteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä ikääntyneelle väestölle tarjottavien palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi.
Lisäksi on määriteltävä toimenpiteet, joilla kunta vastaa tavoitteiden toteutumisesta, sekä arvioitava voimavarat, jotka kunnassa tarvitaan toimenpiteiden toteuttamiseksi ja määriteltävä kunnan eri toimialojen vastuut näiden toimenpiteiden toteuttamisessa.
Vanhuspalvelulaissa (980/2012 § 4) todetaan, että kunnan on tehtävä yhteistyötä kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Yhteistyön toteuttaminen tulee määritellä suunnitelmassa ikääntyen väestön tukemiseksi.
Kunnan on otettava suunnitelma huomioon valmisteltaessa ikääntyneen väestön asemaan ja iäkkäiden henkilöiden tarvitsemiin palveluihin vaikuttavaa kunnan päätöksentekoa, kuntalain (365/1995) 65 §:ssä tarkoitettua talousarviota ja -suunnitelmaa sekä terveydenhuoltolain 12 §:n 1 momentissa tarkoitettua raporttia ja hyvinvointikertomusta.
Toivakan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto on hyväksynyt suunnitelman kokouksessaan 11.5.2022.
Esittelijä Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki
Päätösehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi ja esittää suunnitelman hyväksymistä edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kh 20.06.2022 § 155
Valmistelija Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, 050 307 6114
Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi ja esittää sitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kv 29.08.2022 § 37
134/05.00.00/2022
Esittelijä
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti oikeistoryhmän esittämät muutokset huomioiden.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |