RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Metsäkiinteistön myynti
Tekltk 18.05.2022 § 49
87/02.07.00/2022
Valmistelija Valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 040 630 4035
Talousarvioon vuodelle 2022 on kirjattu seuraavasti Maa- ja metsätilat - kustannuspaikan toiminnallisten tavoitteiden osalta:
Toivakan kunnalla on omistuksessaan metsä- ja taajamametsäkiinteistöjä noin 660 ha ja noin 23 ha peltoa. Kunnan omistamat pellot ovat vuokralla aina kerrallaan viideksi vuodeksi tehtävän sopimusjakson ajan. Kauden 2021 - 2025 metsätilojen osalta yhteistyökumppani on Stora Enso Oyj, joka huolehtii muun muassa tarvittavien metsänhoitotöiden jaksottamisesta ja suunnittelusta muiden tehtävien ohella.
Kunnan omistama Hautajärven soranottoalue on vuokrattu yksityiselle elinkeinon harjoittajalle seuraavan 10 vuoden ajaksi mitä soranottolupa on voimassa.
Talousarvioon 2022 arvioidaan tuloja metsän- ja soranmyynnistä 75 000€.
Taloudelliset tavoitteet vuoden 2022 talousarviossa:
Maa- ja metsätilat | TA2022 |
Toimintatuotot | 287 000 |
Toimintakulut | - 38 135 |
Toimintakate | 248 865 |
Stora Ensolta on syksyllä 2021 pyydetty arviot metsäkiinteistöjen arvosta.
Arvioidut kiinteistöt olivat
Haukkavuori 850-404-8-41
Ketola 850-406-2-47
Metsä-Palonen 850-404-7-134
Tienpää 850-404-7-42
Metsäarviot ovat esityslistan oheismateriaalina.
Talousarvion ohella Toivakan kunnanvaltuusto on päättänyt 8.11.2021 § 104 hyväksytyssä Talouden tasapainotussuunnitelmassa 2022-2024, että kunta myy metsäkiinteistön (noin 70-80 ha) ja tästä odotetaan saatavan tuloja minimissään 150 000 euroa. Arvioiduista metsäkiinteistöistä nämä tavoitteet täyttäisi parhaiten Tienpää -tila.
Välittäjänä on päädytty kilpailutuksen jälkeen käyttämään Päijänteen Metsänhoitoyhdistystä.
Esittelijä Tekninen johtaja Jari Lämsä
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa myyntiin Tienpää-nimisen tilan, kiinteistötunnus 850-404-7-42, metsätila-arvioiden ja niiden vertailun perusteella. Kiinteistönvälittäjänä käytetään Päijänteen Metsänhoitoyhdistystä. Saatujen tarjousten perusteella kiinteistön myynti viedään tämän jälkeen suoraan kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston päätettäväksi. Talousarvioon sisältyvä puun myynti päätetään lautakunnassa erikseen leimikon kilpailutuksen jälkeen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |