RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa ohjaajan toimeen, päiväaikainen toiminta
Perltk 05.04.2022 § 25
Valmistelija Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki, 0400 393 009
Toivakan kunnan hallintosäännön 6 luku 42 § mukaan kunnanhallitus myöntää täyttöluvat vakituisiin työ- / virkasuhteisiin.
Päiväaikaisessa toiminnassa ohjaajan palvelussuhde päättyy eläkkeelle jäämisen johdosta 31.8.2022.
Tehtävä on huomioitu vuoden 2022 henkilöstösuunnitelmassa ja määrärahat on varattu talousarvioon.
Esittelijä Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki
Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että se myöntää täyttöluvan ohjaajan
työsuhteisen tehtävän täyttämiseksi Toivakan sosiaalipalveluissa päiväaikaisessa toiminnassa
1.9.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Kh 25.04.2022 § 109
Valmistelija Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki, 0400 393 009
Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan ohjaajan työsuhteiseen toimeen Toivakan sosiaalipalvelujen päiväaikaisessa toiminnassa 1.9.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Perltk 07.06.2022 § 41
6/01.01.01/2022
Valmistelija Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki, 0400 393 009
Päiväaikaisen toiminnan ohjaajan toimi on ollut haettavana 4.5. - 25.5.2022.
Määräaikaan mennessä tehtävää saapui yhdeksän (9) hakijaa, joista kahdeksalla oli tehtävään vaadittava kelpoisuus.
Kuudelta haastatteluun kutsutulta hakijalta pyydettiin toiminnan kehittämistä koskeva ennakkotehtävä. Viisi kutsuttua palautti tehtävän ja heidät haastateltiin 30.5.2022. Haastatteluun osallistui perusturvajohtajan lisäksi vammaispalvelujen sosiaaliohjaaja Emilia Lampi-Mäkelä.
Hallintosäännön 43 §:n mukaan toimialajohtaja päättää suorien alaistensa ja alaistensa alaisten palvelussuhteeseen ottamisesta ja tehtäväkohtaisesta palkasta.
Esittelijä Perusturvajohtaja Tuula Kotimäki
Päätösehdotus Valintapäätös tuodaan tiedoksi kokouksessa.
Päätös Päätettiin jättää käsittelemättä. Ohjaajan toimen valinta käsitellään §:ssä 46, viranhaltijapäätösten otto-oikeus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |