Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 111


 

Nuorisotila Nuokkarin ikärajan muutoskokeilu ajalla 2.11.- 18.12.2026

 

Sivhyvlt 20.10.2026 § 111  

137/12.05.00/2026  

 

 

Valmistelija Nuoriso- ja vapaa-aikasuunnittelija Maiju Rantanen, p. 040 553 1456

 

 

Toivakan Nuorisotila Nuokkari on avoinna 6.- luokkalaisille  – 17- vuotiaille nuorille maanantaisin ja tiistaisin sekä kerran kuukaudessa perjantaisin.

 

Nuorisopalveluissa on tunnistettu tarve arvioida nuorisotilan nykyistä ikärajaa suhteessa nuorisotilan käyttöön sekä eri ikäryhmien tarpeisiin. Nuorisotilan kävijäseurannan perusteella myös 4.–5.-luokkalaisilla on havaittu tarve nuorisotilatoiminnalle ja turvalliselle vapaa-ajanviettopaikalle. Samaan aikaan yläkouluikäisten nuorten osallistuminen nuorisotilan toimintaan on ollut vähäistä. Yläkoululaisista hiljaisina iltoina 4.-5.-luokkalaisia ei ole käännytetty tilalta pois.

 

Syyskaudella 2026, 7.10. mennessä, Nuokkari on ollut auki 17 iltaa, joiden aikana tilalla on ollut yhteensä 182 käyntikertaa. Kävijöistä 50 % on 9-12-vuotiaita, 46 % 13-15-vuotiaita ja 4 % 16-17-vuotiaita. Kävijöistä 64 % on poikia ja 36 % tyttöjä.

 

Nuorisopalvelut ehdottaa nuorisotilan ikärajan alentamisen kokeilemista määräaikaisesti ajalla 2.11.–18.12.2026. Kokeilun tavoitteena on selvittää, lisääkö ikärajan alentaminen nuorisotilan käyttöä, mahdollistaako se toiminnan paremman kohdentamisen eri ikäryhmien tarpeisiin sekä millaisia vaikutuksia muutoksella on toiminnan sujuvuuteen, turvallisuuteen ja tilan kävijämäärään. Nuorisopalvelut kokee myös tärkeäksi nuorten tavoittamisen palveluiden ja toimintojen piiriin varhaisessa vaiheessa.

Kokeilujakson aikana seurataan nuorisotilan kävijämääriä, eri ikäryhmien osallistumista, toiminnan sujuvuutta ja turvallisuutta sekä nuorten ja ohjaajien kokemuksia. Kokeilun vaikutukset arvioidaan kokeilujakson päätyttyä. Arvioinnin perusteella päätetään mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi asiasta pyydetään nuorisovaltuuston lausunto suunnitellusta kokeilusta ja nuorisotilan ikärajan alentamisesta. Nuorisovaltuuston lausunto otetaan huomioon kokeilun toteutuksessa sekä kokeilun jälkeisessä arvioinnissa.

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä nuorisotila Nuokkarin ikärajan muutoskokeilun ajalla 2.11.-18.12.2026 sekä pyytää saada tiedokseen kokeilun vaikutusten arvioinnin.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.