Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.10.2026/Pykälä 109



 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vuoden 2027 talousarvion valmistelu

 

Kh 24.08.2026 § 119 

 

 

 

Valmistelija Henna Breilin, talous- ja hallintosuunnittelija, 040 5908 235

 

Talousarviokehyksessä määritellään tulevan vuoden talousarvion reunaehdot ja annetaan talousarvion laadintaohjeet toimielimille. Talousarviokehys perustuu verottajan ja kuntaliiton arvioon verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä sekä arvioon kunnan toimintatulojen ja toimintamenojen kehityksestä vuodelle 2027.

 

Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

 

Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

 

Talousarvioraami on laadittu siten, että se huomioi yleisen talouskehityksen ja välttämättömät toiminnalliset muutokset.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Touko Aalto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvio 2027 laadintaohjeen ja talousraamin.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Sivhyvlt 20.10.2026 § 109  

112/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, 050 475 1051

 

Kunnanhallituksen antaman talousarvioraamin mukaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan nettomääräraha vuodelle 2027 on -4 872 000.

Tuotot 740 000 €

Menot 5 612 000 €

 

Valmistelussa olevassa talousarviossa vuodelle 2027 lautakunnan tuotot ovat 834 274 € ja menot ovat 5 833 013 €. Toimintakate on -4 998 739 €.

 

Toimintakatteen ylitys on 126 739 €.

 

Investointisuunnitelmassa vuodelle 2027 esitetään opetuskeittiön uudistamiseen liittyvää suunnittelun aloittamista 10 000 € (toteutus vuonna 2028), Touhuvakan ja Vakkarin piha-alueiden uudistamista 70 000 €  ja oppilastietokoneiden hankintaa 50 000 €.

 

Toimintatuottoja nostaa kotikuntakorvaustulojen perusosan nousu vuodelle 2027 ja neljän kunnan yhteishankkeen käyttämättä jääneen valtionavustuksen siirto vuodelle 2027.

 

Menoja nostaa palkkojen yleiskorotus (1.4.2027) ja koulukuljetusmenoihin laskettu 5 %:n indeksikorotus. Kulttuuripalveluissa on otettu huomioon Suomi 110 juhlavuosi. Yhdistysavustuksiin on varattu 10 000 €.

 

Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee talousarvio 2027 valmistelun tiedokseen ja antaa mahdolliset evästykset jatkovalmisteluun.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Touko Aalto poistui kokouksesta klo 18.01.