RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 142
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen pyyntö nimetä edustaja/edustajat ohjausryhmään
Kh 20.01.2025 § 15
Valmistelija Talous- ja hallintosuunnittelija Henna Breilin, 040 5908 235
Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kunnat ovat yhteistoimintasopimuksessa hyväksyneet perustettavaksi ohjausryhmän.
Ohjausryhmän tehtävänä on
1. myötävaikuttaa yhteistoimintasopimuksessa määriteltyihin lautakunnan tehtäviin oman kuntansa ja yhteisen työllisyysalueen osalta,
2. tiedottaa ja koordinoida kyseisiä tehtäviä ja tukea vastuukuntaa tehtävien valmisteluun, esittelyyn ja toimeenpanoon liittyen sekä
3. kehittää sopijakuntien välistä yhteistyötä.
Kukin kunta nimeää ohjausryhmään vähintään yhden (1) ja enintään kaksi (2) sellaista viranhaltijaa/työntekijää, joiden tehtäviin työllisyyden ja elinvoiman edistäminen liittyy.
Ohjausryhmä päättää itselleen työohjelman. Vastuukunnan edustaja toimii ohjausryhmän kokoonkutsujana ja puheenjohtajana.
Ohjausryhmä aloittaa toimintansa tammikuussa 2025.
Esittelijä vt kunnanjohtaja Touko Aalto
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen ohjausryhmään vähintään yhden (1) ja enintään kaksi (2) sellaista viranhaltijaa/työntekijää, joiden tehtäviin työllisyyden ja elinvoiman edistäminen liittyy.
Päätös Kunnanhallitus nimesi Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen ohjausryhmään työllisyys- ja elinkeinosuunnittelija Arja Marjosen ja vt. kunnanjohtajan.
Kh 28.09.2026
143/00.01.02/2023
Valmistelija Touko Aalto, kunnanjohtaja, 040 516 9332
Toivakan kunnan henkilöstömuutosten johdosta Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen ohjausryhmän edustajien nimeäminen tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Touko Aalto
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen ohjausryhmään elinvoima- ja työllisyyskoordinaattori Petri Jalkasen ja hallinto- ja henkilöstöjohtaja Sari Linturi-Sahlmanin.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |