RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 68
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Toivakan kunnan vuoden 2025 hyvinvointiraportti
Sivhyvlt 09.06.2026 § 68
84/12.00.00/2026
Valmistelija Satu Korhonen, hyvinvointisuunnittelija, p. 040 1927817; Sirpa Orell-Pohjola, rehtori-sivistysjohtaja, p. 050 4751051
Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä (Kuntalaki 410/2015, 1 §) sekä lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, 6 §) mukaan. Laki määrittelee, että kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kyseinen laki edellyttää, että kunnan on säännöllisesti myös seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin ja raportoitava niistä sekä toteutetuista toimenpiteistä vuosittain.
Kuntien on lisäksi toimittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja tuettava sitä asiantuntemuksellaan, tehtävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyötä kunnassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien muiden julkisten toimijoiden, yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehdään kaikilla kunnan palvelualueilla.
Kunta seuraa, asettaa tavoitteita ja koordinoi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä.
Kunnan eri palvelualueilla ja eri luottamuselimissä on tarpeen käsitellä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.
Liitteenä oleva hyvinvointiraportti kertoo toivakkalaisten hyvinvointitilanteesta ja sen kehityksestä vuonna 2025. Raportti sisältää myös kunnan hyvinvointisuunnitelmien (Toivakan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 ja suunnitelma ikääntyneiden tukemiseksi 2025-2029) päivitystarkastelun.
Raportti on laadittu hyvinvointisuunnittelijan koordinoimana hyvinvointityöryhmässä.
Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Toivakan kunnan vuoden 2025 hyvinvointiraportin ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |