Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 250


Liite 2 Organisaatio 23

 

Organisaatiorakenne 2023

 

Kh 31.10.2022 § 250  

345/00.01.01/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, p. 050 307 6114

 

Tausta

 

Suomessa on käynnissä mittava hallinnollinen uudistus, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy uusille hyvinvointialueille 1.1.2023. Toivakan kunnan osalta tämä tarkoittaa sitä, että sotepalvelujen siirtyessä hyvinvointialueelle kunnan toiminta ja talous supistuvat merkittävästi nykyisestä.

 

Kunnan päävastuutehtäviksi jäävät hallinnon, sivistyksen ja teknisen toimialoihin kuuluvat palvelut sekä joitakin aiemmin perusturvan sektorille kuuluneita toimintoja, kuten ennaltaehkäisevä päihdetyö sekä kotouttaminen. Kuntien rooleissa korostuvat jatkossa hyvinvointi- ja elinvoimarooli. Sivistyksen toimiala jää kunnan suurimmaksi toimialaksi sekä henkilöstömäärän että taloudellisen merkittävyyden osalta. Jotkut kunnan palveluista, kuten maaseutuhallinto ja ympäristöterveydenhuolto järjestetään jatkossakin yhteistoimintana useiden kuntien kesken.

 

Kuntaorganisaation, niin poliittisen kuin operatiivisenkin organisaation tulee vastata uudistuvaa rakennetta ja tehtävien uusia painopisteitä.

 

Kunnan johtoryhmä on työstänyt esitystä uudesta mallista kesän 2022 aikana. Esitystä on käsitelty valtuuston iltakoulussa 10.10.2022 sekä yt-toimikunnassa 21.9.2022 ja 24.10.2022. Yhteistyötoimikunta käsittelee muutoksia jokaisessa kokouksessaan syksyn 2022 aikana. Henkilöstöinfot koko henkilöstölle on järjestetty 24.10. ja 28.10 ja materiaali tallenteineen on myös kunnan intrassa koko henkilöstön nähtävänä.

 

Muutos ei aiheuta irtisanomisia tai lomautuksia. Henkilöstöön vaikuttavat mahdolliset muutokset, esimerkiksi yksittäisten nimikkeiden tarkennukset tms. käsitellään laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla mukaisesti.

 

 

 

 

Visio

 

 

YHDESSÄ TOIMIVA TOIVAKKA 2023

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tavoitteet

 

 

Uudet roolit ja selkeä vastuunjako

Kunnan tulee pystyä vastaamaan tulevaisuuden kunnan rooleihin ja skenaarioihin sekä uusiin tarpeisiin, muuttunut rahoituspohja huomioiden. Kunnan palveluroolia tulee kasvattaa.

 

Kuntaan jäävien tehtävien tarkoituksenmukainen organisointi

Kunnan organisoitava jäljelle jäävät tehtävän mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla sekä henkilöstön että poliittisen organisaation näkökulmasta, palvelualueiden rajat ylittäen ja yhteistyötä korostaen.

 

Kuntastrategian tavoitteisiin vastaaminen

Kuntaorganisaation on palveltava parhaalla mahdollisella tavalla kuntastrategian arvoja ja tavoitteita.

 

 

 

Merkittävimmät muutokset

 

Esityksenä on, että muutokset astuvat voimaan 1.1.2023 alkaen. Uudistuksen myötä sekä päätöksenteko - että operatiivinen organisaatio yksinkertaistuvat.

 

 

Poliittisen organisaation rakenne

 

Hyvinvointialueuudistuksen tullessa voimaan on perusteltua lakkauttaa perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnan toimikausi päätetään vuoden 2022 loppuun ja vastuuvapautta käsitellään tilinpäätöksen 2022 hyväksymisen yhteydessä.

 

Sivistyslautakunta esitetään muutettavan sivistys- ja hyvinvointilautakunnaksi. Jäsenmäärä ja rakenne pysyvät ennallaan kuluvan valtuustokauden loppuun. Esittelijänä toimii edelleen rehtori, jonka nimikettä esitetään muutettavaksi rehtori-sivistysjohtajaksi.

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alle perustetaan hyvinvointityöryhmä, joka valmistelee hyvinvointitehtäviä poikkihallinnollisessa yhteistyössä, omaamatta kuitenkaan mahdollisuutta muutoksenhakukelpoisten päätösten tekemiseen. Hyvinvointityöryhmän rooli on siis valmisteleva.

 

Teknisen lautakunnan esitetään muutettavan kuntaympäristölautakunnaksi.  Esittelijänä toimii edelleen tekninen johtaja, jonka nimike esitetään muutettavaksi kuntaympäristöjohtajaksi.

 

Ympäristölautakunnan osalta esityksenä on, että lautakunta muutettaisiin vuodenvaihteessa jaostoksi kuntaympäristölautakunnan alaisuuteen. Jaoston nimeksi tulisi lupa- ja ympäristöjaosto.

 

Edellä mainittujen lisäksi normaalisti lakisääteistä toimintaansa jatkaisivat keskusvaalilautakunta ja tarkastuslautakunta sekä valtuusto ja kunnanhallitus, toimikautensa loppuun (Huom! Kunnanhallituksen toimikausi kaksivuotinen).

 

Sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan toimikausi jatkuu valtuuston 9.8.2021 tekemien päätösten mukaisesti 31.5.2025 saakka nykyisillä jäsenistöillään.

 

Operatiivisen organisaation rakenne

 

Johtoryhmän esityksenä on, että toimialarakenne muutetaan palvelualuerakenteeksi, jolloin se vastaa paremmin jo nimensä puolelta kunnan palvelutehtävää.

 

Toivakan kunnan palvelurakenteeseen kuuluisi jatkossa kolme palvelualuetta:

 

1.) Hallintopalvelut

2.) Kuntaympäristöpalvelut

3.) Sivistys-ja hyvinvointipalvelut

 

Palvelualueita johtavat palvelualuejohtajat: kuntaympäristöpalveluita kuntaympäristöjohtaja (tekninen johtaja, ainoastaan nimike muuttuu) ja sivistys- ja hyvinvointipalveluita rehtori-sivistysjohtaja (ainoastaan nimike muuttuu).

 

Sivistys-ja hyvinvointipalveluiden alaisuuteen sijoitetaan kotouttaminen, hyvinvointi- ja osallisuus sekä ennaltaehkäisevä työ.

 

Esitys rakenteista on esityslistan liitteenä. Kaikki muutokset edellyttävät hallintosäännön päivittämistä vastaamaan muutoksia. Hyväksytyksi tullessaan muutokset huomioidaan myös talousarvion 2023 rakenteessa ja laadinnassa.

 

Hyvinvointityöryhmän kokoonpano nimetään erikseen.

 

Hallintosäännön § 39:n mukaan kunnanhallitus päättää virkanimikkeen muuttamisesta. Kunnanvaltuusto päättää kunnan toimielimisistä ja niille kuuluvien tehtävien järjestämisestä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus päättää muuttaa rehtorin virkanimikkeen rehtori-sivistysjohtajaksi 1.1.2023 alkaen sekä teknisen johtajan virkanimikkeen kuntaympäristöjohtajaksi 1.1.2023 alkaen. 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se

2. Päättää, että Toivakan kunnassa on jatkossa kolmen palvelualan palvelurakenne (hallintopalvelut, kuntaympäristöpalvelut ja sivistys- ja hyvinvointipalvelut) esityslistan liitteen mukaisilla vastuujaoilla. Palvelualoja johtavat palvelujohtajat ja palvelujohtajien alaisuudessa työskentelevät palveluvastaavat.

3. Päättää seuraavista poliittista organisaatiosta koskevista muutoksista:

a.) Lakkauttaa perusturvalautakunnan siten, että lautakunnan toiminta päättyy 31.12.2022;

b.) Muuttaa sivistyslautakunnan sivistys-  ja hyvinvointilautakunnaksi 1.1.2023 alkaen;

c.) Perustaa kuusijäsenisen hyvinvointityöryhmän ja delegoi hyvinvointityöryhmän jäsenten nimeämisen sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle;

d.) Muuttaa teknisen lautakunnan kuntaympäristölautakunnaksi 1.1.2023 alkaen;

e.) Muuttaa ympäristölautakunnan jaostomuotoiseksi lupa- ja ympäristöjaostoksi 1.1.2023 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.