Dynasty tietopalvelu Haku RSS Toivakan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://www.toivakka.fi:443/poytakirjat/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 206


 

Kunnanjohtajan katsaus 12.9.2022

 

Kh 12.09.2022 § 206  

56/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, 050 307 6114

 

Kunnanjohtaja informoi kunnanhallitusta valmistelussa olevista sekä muistakuntaan ja sen toimintaan vaikuttavista asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus keskusteluun katsauksen pohjalta, valmistelutyötä evästäen. Katsauksessa voidaan myös kuulla muita viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita sekä muita sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kunnanjohtajan katsauksen tiedokseen.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.