uk de

Ajankohtaista

Ensi kevään elinvoimapajojen aikataulut julkaistu. Toivakassa järjestetään Joutsan, Toivakan ja Luhangan yhteinen työvoimapaja

Hyvän kierteellä hyvinvoinnin voittajaksi!

14.3. Joutsan, Luhangan ja Toivakan elinvoimapaja, Toivakassa (Toivakkatalo)

Yhdistysten ja kuntien yhteiset pajat tuovat hyvän kierteen jälleen sinunkin alueellesi keväällä 2019!

Tänä vuonna käynnistyneelle ja koko Keski-Suomen kattaneelle elinvoimapajakiertueelle osallistui yli 220 kuntien, järjestöjen ja muiden yhteisöjen edustajaa sekä kuntalaista. Pajoissa rakennettiin konkreettisia, kuntakohtaisia kunta-järjestöyhteistyön suunnitelmia ja verkostoiduttiin yli paikkakuntarajojen. Työskentelyn myötä useampi kunta innostui kutsumaan järjestöjä jatkokeskusteluihin.

”Meillä on jälleen luvassa innostavaa yhdistysten ja kuntien yhteistä työskentelyä, tällä kertaa hyvinvoinnin edistämisen teemalla. Pajat tarjoavat oivan foorumin yhteistyön tiivistämiseen paitsi oman kunnan sisällä, myös naapurikuntien kesken. Jokaisesta kunnasta löytyy hyviä yhteistyön käytäntöjä tai malleja, joita on hyödyllistä jakaa, ja pohtia missä kohden voitaisiin tehdä enemmän yhdessä.” kertovat Anu Hätinen ja Katariina Luoto Keski-Suomen Yhteisöjen Tuesta.