Siirry sisältöön

Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutos

Tavoitteet

Viisarimäen alue on 2016 kaavoitettu teollisuus- ja varastorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten alueeksi. Rakennetusta kerrosalasta viidennes sallitaan kaavassa käytettäväksi pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälä- ja toimistotiloja varten, lisäksi osalla alueesta sallitaan myös yrityksen henkilökunnan käyttöön tarkoitetut asuinrakennukset / huoneistot.
Kunnallistekniikka (kadut, vesihuolto ja valaistus) on valmiina.

Leppävedenrannan yhteydessä tehdään läntisellä osa-alueella muutos tonttijakoon. Tonttijaon muutos mahdollistaa paremman kulkuyhteyden satama-alueelle. Itäisellä osa-alueella poistetaan tarpeeton s-1 – aluevaraus. Aluevarauksen poiston yhteydessä pyritään alueen maankäyttö palauttamaan aikaisemmin voimassa olleen asemakaavan mukaiseksi.


Kaavan voimaantulo

1.2.2023 Kuulutus

Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutoksen voimaantulosta

Toivakan kunnanvaltuuston 12.12.2022 § 69 hyväksymä Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutos tulee lainvoimaiseksi tällä kuulutuksella 1.2.2023 lukien Toivakan kunnanvaltuuston hyväksymispäätöksen mukaisesti.

Kaava-aineisto on kokonaisuudessaan yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.toivakka.fi/asemakaavat/

Toivakassa 1.2.2023

Toivakan kunta, Kunnanhallitus


Kaavan hyväksyminen

Käsittelyvaiheet:

Tekninen lautakunta 16.11.2022 § 86

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 274

Kunnanvaltuusto 12.12.2022 § 69

 

21.12.2022 Kuulutus kaavan hyväksymisestä

Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutoksen hyväksyminen

Toivakan kunnanvaltuusto on päätöksellään 12.12.2022 (§ 69) hyväksynyt Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutoksen.

Kaava-asiakirjat ovat nähtävissä Toivakkatalolla, osoitteessa Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka sekä www.toivakka.fi/viisarimaen-yritysalueen-ja-leppavedenrannan-asemakaavamuutos/ ja www.skjkl.fi/Toivakka/Viisari2/

Hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) on saatavissa Toivakkatalolta (varmista aukioloaika p. 014 267 4000). Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen viimeistään 23.1.2023.

Toivakassa 21.12.2022

Toivakan kunta, Kunnanhallitus


Kaavaehdotus

Käsittelyvaiheet

Tekninen lautakunta 24.8.2022 § 66

Kunnanhallitus 12.9.2022 § 199

 

21.9.2022 Kuulutus kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta

Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutos

Toivakan kunnanhallitus on päätöksellään 12.9.2022 (§ 199) hyväksynyt Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutoksen ehdotuksen, luonnokseen annetut vastineet sekä nähtäville asettamisesta.

Viisarimäen alue on 2016 kaavoitettu teollisuus- ja varastorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten alueeksi. Rakennetusta kerrosalasta viidennes sallitaan kaavassa käytettäväksi pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälä- ja toimistotiloja varten, lisäksi osalla alueesta sallitaan myös yrityksen henkilökunnan käyttöön tarkoitetut asuinrakennukset / huoneistot. Kunnallistekniikka (kadut, vesihuolto ja valaistus) on valmiina.

Leppävedenrannan yhteydessä tehdään läntisellä osa-alueella muutos tonttijakoon. Tonttijaon muutos mahdollistaa paremman kulkuyhteyden satama-alueelle. Itäisellä osa-alueella poistetaan tarpeeton s-1 – aluevaraus. Aluevarauksen poiston yhteydessä pyritään alueen maankäyttö palauttamaan aikaisemmin voimassa olleen asemakaavan mukaiseksi.

Nähtävilläolo

Kaavaehdotus on nähtävillä ajalla 21.9. – 24.10.2022 Toivakkatalolla, osoitteessa Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka sekä www.toivakka.fi/viisarimaen-yritysalueen-ja-leppavedenrannan-asemakaavamuutos/ ja www.skjkl.fi/Toivakka/Viisari2/

Osallisilla on mahdollisuus nähtävilläoloaikana jättää muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutukset tulee jättää kirjallisesti 24.10.2022 klo 15.00 mennessä postitse Toivakan kunta, Kunnanhallitus, Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka tai sähköpostitse kirjaamo@toivakka.fi

Lisätietoja kaavahankkeesta

Valmisteluaineisto www.skjkl.fi/Toivakka/Viisari2/

tekninen johtaja Jari Lämsä puh. 040 630 4035, jari.lamsa@toivakka.fi tai

kaavan laatija Tuomo Järvinen puh. 040 753 1524, tuomo.jarvinen@fcg.fi

 

Toivakassa 21.9.2022

Toivakan kunta, Kunnanhallitus


Kaavaluonnos

Käsittelyvaiheet

Tekninen lautakunta 23.3.2022 § 30

Kunnanhallitus 28.3.2022 § 81

 

6.4.2022 Kuulutus kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta

Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutos

 

Toivakan kunnanhallitus on päätöksellään 28.3.2022 § 81 päättänyt Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutoksen luonnoksen hyväksymisestä ja sen nähtäville asettamisesta.

Viisarimäen alue on 2016 kaavoitettu teollisuus- ja varastorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten alueeksi. Rakennetusta kerrosalasta viidennes sallitaan kaavassa käytettäväksi pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälä- ja toimistotiloja varten, lisäksi osalla alueesta sallitaan myös yrityksen henkilökunnan käyttöön tarkoitetut asuinrakennukset / huoneistot. Kunnallistekniikka (kadut, vesihuolto ja valaistus) on valmiina.

Leppävedenrannan yhteydessä tehdään läntisellä osa-alueella muutos tonttijakoon. Tonttijaon muutos mahdollistaa paremman kulkuyhteyden satama-alueelle. Itäisellä osa-alueella poistetaan tarpeeton s-1 – aluevaraus. Aluevarauksen poiston yhteydessä pyritään alueen maankäyttö palauttamaan aikaisemmin voimassa olleen asemakaavan mukaiseksi.

Nähtävilläolo

Kaavaluonnos on nähtävillä ajalla 6.4. – 9.5.2022 Toivakkatalolla, osoitteessa Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka sekä www.toivakka.fi/viisarimaen-yritysalueen-ja-leppavedenrannan-asemakaavamuutos/

Osallisilla on mahdollisuus nähtävilläoloaikana jättää mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Mielipiteet tulee jättää kirjallisesti 10.5.2022 klo 12.00 mennessä postitse Toivakan kunta, Kunnanhallitus, Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka tai sähköpostitse kirjaamo@toivakka.fi

Lisätietoja kaavahankkeesta

Valmisteluaineisto www.skjkl.fi/Toivakka/Viisari2/

kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen puh. 050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@toivakka.fi tai

kaavan laatija Tuomo Järvinen puh. 040 753 1524, tuomo.jarvinen@fcg.fi

 

Toivakassa 6.4.2022

Toivakan kunta, Kunnanhallitus


Vireilletulo sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettaminen

Käsittelyvaiheet

Tekninen lautakunta 19.1.2022 § 5

Kunnanhallitus 24.1.2022 § 4

 

27.1.2022 Kuulutus vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettamisesta

Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutos

Toivakan kunnanhallitus on päätöksellään 24.1.2022 § 4 päättänyt Viisarimäen yritysalueen ja Leppävedenrannan asemakaavamuutoksen vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettamisesta.

Viisarimäen alue on 2016 kaavoitettu teollisuus- ja varastorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten alueeksi. Rakennetusta kerrosalasta viidennes sallitaan kaavassa käytettäväksi pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälä- ja toimistotiloja varten, lisäksi osalla alueesta sallitaan myös yrityksen henkilökunnan käyttöön tarkoitetut asuinrakennukset / huoneistot. Kunnallistekniikka (kadut, vesihuolto ja valaistus) on valmiina.

Leppävedenrannan yhteydessä tehdään läntisellä osa-alueella muutos tonttijakoon. Tonttijaon muutos mahdollistaa paremman kulkuyhteyden satama-alueelle. Itäisellä osa-alueella poistetaan tarpeeton s-1 – aluevaraus. Aluevarauksen poiston yhteydessä pyritään alueen maankäyttö palauttamaan aikaisemmin voimassa olleen asemakaavan mukaiseksi.

Nähtävilläolo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä ajanvarauksella (014 267 4000) Toivakkatalolla sekä www.toivakka.fi

Osallisilla on mahdollisuus nähtävilläoloaikana jättää kommenttinsa OAS:ta. Kommentit tulee jättää kirjallisesti 1.3.2022 klo 15.00 mennessä postitse Toivakan kunta, Kunnanhallitus, Iltaruskontie 2, 41660 Toivakka tai sähköpostitse kirjaamo@toivakka.fi

Lisätietoja kaavahankkeesta

kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen puh. 050 307 6114, helena.vuopionpera-kovanen@toivakka.fi tai

kaavan laatija Tuomo Järvinen puh. 040 753 1524, tuomo.jarvinen@fcg.fi

 

Toivakassa 27.1.2022

Toivakan kunta, Kunnanhallitus