Toivakan omakotinäyttely 2013
Perjantai 18. toukokuuta 2012

Ympäristöterveydenhuolto

Jyväskylän ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö hoitaa vuoden 2009 alusta ympäristöterveydenhuollon tehtävät Jyväskylän, Multian, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten alueilla.

1.1.2011 alkaen toimialueeseen kuuluvat myös Hankasalmi, Joutsa ja Luhanka (tiedote).

Osaston toiminta-ajatukseen kuuluu terveellisen ja turvallisen elinympäristön turvaaminen kuntalaisille. Me pyrimme myös tarjoamaan laadukasta ja asiantuntevaa palvelua, neuvontaa ja opastusta kaikissa toimialaamme liittyvissä asioissa sekä yrityksille että yksityisille.

Sivustolla on tietoa sekä kuntalaiselle että yrittäjälle. Voit kääntyä puoleemme, mikäli tarvitset tietoa toimialamme eriaiheista. Henkilöstön yhteystietojen lisäksi sivusto sisältää hyödyllisiä ja ajankohtaisia linkkejä eri toimialojen www-sivuille.

Ympäristöterveydenhuolto on määritelty kansanterveyslaissa (66/1972). Sillä tarkoitetaan yksilön ja hänen elinympäristönsä terveydensuojelua. Ympäristöterveydenhuolto on pääsääntöisesti viranomaistoimintaa ja sen päämääränä on vastata seuraavien lakien mukaisten valvonta- ja tarkastustehtävien sekä järjestettävien palvelujen toteutuksesta:

  • Elintarvikelaki (23/2006)
  • Terveydensuojelulaki (763/1994)
  • Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004)
  • Kemikaalilaki (744/1989)
  • Eläinsuojelulaki (247/1996)
  • Eläinlääkintähuoltolaki (765/2009)
  • Tupakkalaki (693/1976)
  • Lääkelaki - nikotiinivalmisteiden vähittäismyynti (395/1987)
  • Ulkoilulaki – kunnan leirintäalueviranomainen (606/1973)

Ympäristöterveysosasto
Väinönkatu 1a B, 4. krs (kartta)
40100 Jyväskylä

puh. (014)266 2385
faksi (014) 266 2544

terveysvalvonta@jkl.fi

» www.jyvaskyla.fi/sote/ymparistoterveys