Kirjastosalin näyttelytarjonnan tavoite on tukea kirjaston yleistä roolia tiedonvälittäjänä, sekä antaa elämää rikastuttavia ja virkistäviä kokemuksia ja virikkeitä kuntalaisille sekä muille kävijöille. Kirjastosalissa on perinteisesti ollut esillä sekä harrastelijoiden että ammattilaisten töitä, ja monipuolisesti eri ikäryhmiä edustettuna. Vuosien varrella esillä on ollut mm.maalaustaidetta, grafiikkaa, valokuvataidetta, ikonitaidetta, keramiikkaa ja taidekäsitöitä.
Kirjaston näyttelytilaa haetaan erillisellä hakemuksella, joka löytyy alta. Hakemuksen hyväksymisen jälkeen tehdään näyttelysopimus. Näyttelyhakemus ja -sopimus yhdenmukaistaa tasa-arvoiset säännöt näyttelyiden järjestäjille. Näyttelynhaku on ympärivuotinen. Hakemuksesta selviää näyttelyn järjestäjää ja näyttelyä koskevat perustiedot lyhyesti, sekä suunnitelma näyttelyn ajankohdaksi. Hakemukseen liitetään mukaan muutama digikuva, jotka voi myös lähettää suoraan sähköpostina. Hakemuksen tarkoitus on mm.olla näyttelyn esitietolomake, jonka pohjalta kirjaston henkilökunta tekee ja huolehtii kirjaston ulko-oveen näyttelyjulisteen, sekä pystyy tarvittaessa vastaamaan näyttelyä koskeviin kysymyksiin. Kirjasto myös tiedottaa näyttelystä Toivakan kunnan nettisivuilla. Hakemus osoitetaan Toivakan kirjaston johtajalle tai kirjastoon joko sähköpostitse kirjasto[at]toivakka.fi tai postitse : Toivakan kirjasto, Iltaruskontie 4, 41660 TOIVAKKA.
Hakemuksen käsittelee tapauskohtaisesti työryhmä, jonka koollekutsuja on kirjaston johtaja. Näyttelyhakemuksen hyväksymisen jälkeen sovitaan tarkka näyttelyajankohta, sekä näyttelyn pystytys- ja purkupäivä, joka on tärkeää syystä, ettei purku- ja pystytyspäivä ole päällekkäin salin muiden sovittujen tapahtumien kanssa. Toiveena on, että näyttely voisi olla esillä pidemmän aikaa (1-3 kk), jotta näyttelylle saadaan mahdollisimman paljon yleisöä. Toivakan kunnankirjasto tarjoaa näyttelytilan veloituksetta. Kirjastosalin näyttelyt ovat taide- ja esittelynäyttelyitä, eli ne eivät ole myyntinäyttelyitä, jolloin teoksissa ei ole hintatietoja. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina, paitsi suljettuna salin muina varattuina aikoina (mm.kokoukset, luennot ja muut varaukset). Salin esillä olevilla näyttelyillä ei ole erillistä valvontaa, joten näyttely on esillä omalla vastuulla. Kirjastohenkilökunta on kuitenkin näyttelyn auki ollessa kirjaston puolella läsnä.
Näyttelyn järjestäjä huolehtii omasta puolestaan näyttely-esineiden/taideteosten kuljetuksen, esillelaiton/ripustuksen, sekä purkamisen henkilökunnan työaikana. Teosten nimilaput kirjoitetaan itse, ja ne voi tarvittaessa kirjoittaa kirjaston asiakaskoneella. Kirjastosalissa on näyttelyitä varten 6 pyörillä liikuteltavaa kaksipuolista sermiä (0.88m*1.18m), sekä 11.60 metriä kiskollista valkoista seinäpinta-alaa kahdella seinällä (4m+7.60m). Ripustuksessa on mahdollisuus käyttää salin omia pöytiä esim.seinäkiskojen alla. Katossa oleviin rimoihin ei voi ripustaa teoksia. Näyttelyn pystytys tapahtuu kirjaston muun arkisen toiminnan lomassa, joka on hyvä ottaa huomioon. Ripustuksen ajan näyttelytila on suljettu yleisöltä. Näyttelyn avauduttua näyttelytila toimii normaalisti myös kokous- ja luentosalina, ja tämä on huomioitava ripustuksessa niin, että salin keskilattialle jää tyhjä tila tuoleja varten. Kokoukset ja luennot tuovat näyttelylle lisää yleisöä.
Näyttelyn järjestäjällä on mahdollisuus omin varoin ja järjestelyin pitää näyttelyn avajaiset, sekä tähän tarkoitukseen veloituksetta käyttää kirjaston keittiötä ja lainata kirjaston kahviastiastoa (40:lle henkilölle). Pienessä keittiössä on jääkaappi, hella, kahvin- ja vedenkeitin sekä astianpesukone. Avajaisia varten sali varataan etukäteen kirjaston henkilökunnalta. Näyttely voi myös normaalin käytännön mukaan avautua suoraan yleisölle, joten avajaiset eivät ole välttämättömyys.
Näyttelytilassa noudatetaan kirjastosalin erillisiä sääntöjä, jotka voi tarvittaessa pyytää kirjaston henkilökunnalta. Lähinnä näyttelyä koskeva asia on, että näyttelyn avajaisissa ei voi olla alkoholitarjontaa, koska näyttelysali on kirjastoaluetta, jossa on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria asiakkaina.
HUOM!
Kirjastosalin näyttelyt on sovittu vuoden 2010 loppuun asti, joten seuraavat hakemukset otetaan vastaan tammikuusta 2011 lähtien.
» Toivakan kirjastosalin näyttelyhakemus (PDF, 28 kt)
» Toivakan kirjastosalin näyttelyhakemus (DOC, 26 kt)