Kirjastotalossa olevaa salia voivat järjestöt, yksityiset henkilöt sekä Toivakan kunnan hallintokunnat ja kansalaisopisto käyttää erilaisten kulttuuritapahtumien, kokousten, koulutustilaisuuksien, perhejuhlien yms. järjestämiseen. Salia voidaan käyttää kirjaston aukioloaikana, jos tilaisuus ei häiritse kirjaston toimintoja, sekä kirjaston ollessa suljettuna. Tilaisuuden tulee päättyä viimeistään klo 22.00. Päihteiden käyttö salissa on kielletty. Kirjastosalin käyttö voidaan evätä, mikäli tilaisuus ei sovi yhteen kirjaston yleisten toimintaperiaatteiden ja hyvän maun kanssa. Kirjaston kalustoa ei lainata kirjaston ulkopuolelle (mm. pöydät, tuolit, astiat).
Salin varaukset esitetään kirjaston henkilökunnalle. Salia varattaessa ilmoitetaan käyttöön tarvittava aika, tilaisuuden luonne sekä järjestäjän nimeämä vastuuhenkilö, joka vastaa järjestyksen säilymisestä tilaisuuden aikana ja ilmoittaa, mikäli tilaisuuden aikana on tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheutettu vahinkoa kunnan omaisuudelle. Varauksen yhteydessä on järjestäjän ilmoitettava kirjastoon, miten hän toivoo salin varustettavan tilaisuutta varten. Mikäli tilaisuus alkaa kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella, on salin varaajan haettava avain kirjastosta ja kuitattava se allekirjoituksellaan.
Salin varustukseen kuuluu piirtoheitin, videotykki, kannettava tietokone, dvd-soitin, televisio sekä diaprojektori, joiden käyttöön kirjaston henkilökunta on perehtynyt. Salissa on myös äänentoistojärjestelmä, jota voi tarvittaessa käyttää kirjaston henkilökunnan opastuksella. Käytöstä on hyvä sopia etukäteen, jotta tarvittavat laitteet voidaan laittaa valmiiksi ja toimivuus testata.
Nimetty vastuuhenkilö, jonka tulee olla täysi-ikäinen, huolehtii seuraavista asioista:
Kirjastotalon salin, aulan ja keittiön vuokrasta päättää Toivakan kunnanhallitus. Viimeksi vahvistettu hinta vieraspaikkakuntalaisilta 35 €/päivä (hyv. Khall 388 § 18.12.2006). Toivakkalaisilta maksua ei peritä.